West Ham murskasi Wolvesin Valioliigan perjantai-illan kamppailussa tylysti lukemin 4–0, ja otti elintärkeän voiton oman putoamistaistelunsa kannalta.

Wolvesin tuska puolestaan jatkuu, sillä joukkue ei ole voittanut vierasottelua Valioliigassa kohta vuoteen.

Kotijoukkue aloitti ottelun maalitehtailun ensimmäisen puoliskon lopussa, kun Konstantinos Mavropanos puski pallon maaliin Jarrod Bowenin tarkasta keskityksestä.

Isännät lisäsivät vierasjoukkueen ahdinkoa toisella puoliskolla, kun lontoolaisten argentiinalaishyökkääjä Valentin Castellanos iski pallon kahdesti maaliin kahden minuutin sisään.

Castellanosin jälkimmäisen osuman kapellimestarina toimi jälleen kotijoukkueen kulttihahmo Bowen. West Hamin neljännen osuman iski illan toisellaan kreikkalaistoppari Mavropanos.

West Ham nousi kolmella pisteellä putoamisviivan yläpuolelle Tottenhamin ohitse. Seura kohtaa seuraavassa valioliigakamppailussaan Crystal Palacen Selhurst Parkilla.

West Hamilla on kasassa nyt 32 pistettä, ja se majailee Valioliigan sarjataulukossa sijalla 17. Itä-Lontoolaiset ovat tuloksen myötä kaksi pistettä Tottenhamia edellä. Spursilla on kuitenkin yksi ottelu vähemmän, ja se kohtaa seuraavaksi sunnuntaina vieraskentällä Sunderlandin.

Wolverhamptonin mahdollisuudet säilyä sarjassa ovat puolestaan käymässä jo teoriassakin mahdottomiksi. Joukkue yrittää katkaista pitkän vierasvoitottoman putkensa ensi viikon lauantaina vierasottelussa Leedsiä vastaan.

LUE MYÖS: