Tottenhamilta lyötiin ilmat pihalle karulla tavalla – nyt puhuu Roberto De Zerbi
Tottenham oli jo lähellä ottaa vuoden ensimmäisen voittonsa, mutta ei lopulta saanutkaan sitä, kun Brighton iski lisäajan viidennellä minuutilla 2–2-tasoituksen.
Ennen tasoitusmaalia Tottenham Hotspur Stadiumilla oli toiveikas ja innostunut tunnelma. Roberto De Zerbin ensimmäisessä kotiottelussa oli paljon hyvää, mutta lopulta tulos oli jälleen jättipettymys.
Toisen ottelunsa Spursissa luotsannut De Zerbi kommentoi tunnelmiaan pelin jälkeen Sky Sportsin tv-haastattelussa.
– Isoin asia on se, että henkisen puolen pitää vahvistua. Tällaisen jälkeen on taas helppo alkaa ajatella negatiivisesti, mutta nyt täytyy vain keskittyä löytämään keinoja voittaa, manageri sanoi Mirrorin mukaan.
”Mitään ei ole menetetty”
Esimerkiksi avauskokoonpanoon valittu Xavi Simons säkenöi. Hollantilainen alusti avausmaalin upealla syötöllä, laukoi hieman myöhemmin tolppaan ja onnistui sitten toisella puoliajalla iskemään maalin komealla kudilla tolpan kautta.
Esitys oli pirteämpi kuin aikoihin, mutta käteen jäi vain piste.
– Suhtaudun tähän positiivisesti ja olen ylpeä pelaajista. Minusta he pelasivat loistavan ottelun, heillä oli luonnetta ja taisteluhenkeä, De Zerbi arvioi.
Piste ei auttanut Tottenhamia viivan yläpuolelle. Spurs on pelannut pelin enemmän kuin West Ham ja Nottingham, mutta tämä kaksikko on ohitettavissa.
– Jos annamme parhaamme, mitään ei ole menetetty. Sanoin pelaajille, että pysykää vahvoina ja luottakaa minuun, sillä haluan auttaa heitä, De Zerbi kertoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta

- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa