Norwich-pelaajalla on enää yksi missio ennen lähtöä – on valmis vaikka jakamaan vesipulloja
Kuva: Getty Images
Norwichin nykyjoukkueen pitkäaikaisin pelaaja Alex Tettey aikoo tehdä ensi kaudella kaikkensa, jotta Kanarialinnut nousisi takaisin Valioliigaan.
Tettey, 34, solmi helmikuussa vuoden jatkopestin Norwichin kanssa. Jo nyt on selvää, että ensi kausi jää miehen viimeiseksi seurassa.
– Ensi kauden tavoitteeni on yksinkertaisesti antaa kaikkeni, on kyse sitten ihmisten kannustamisesta tai vesipullon antamisesta heille. Mitä tahansa tarvitaankin, jotta saamme kaikki tekemään niin kovasti töitä kuin mahdollista, jotta näemme mihin yllämme. Toivottavasti nousemme saman tien takaisin, Tettey toteaa.
Tettey sai päättyneellä kaudella tililleen sadannen ottelunsa Valioliigassa. Hän sanoo, ettei asettanut itselleen minkäänlaisia tavoitteita tullessaan Norwichiin vuonna 2012.
– Minun olisi kuitenkin pitänyt pelata enemmän kuin sata ottelua, ilman loukkaantumisia. Olen silti onnellinen sitä, että olen onnistunut pelaamaan tässä seurassa sata valioliigaottelua. Olen erittäin tyytyväinen siihen.
Tettey muistuttaa, että kaikki eivät saa lainkaan mahdollisuutta pelata Valioliigassa – saati sitten sataa peliä.
– Jotkut pelaajat saavat yhden, kaksi tai viisi, mutta minä olen pelannut sata. Se on asia, josta en voinut edes unelmoida. Se on uskomatonta.
Lähde: Pink Un
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta