Jürgen Klopp vahvisti: Liverpool-puolustuksen kaksi avainmiestä palaavat Chelseaa vastaan

Alisson palaa Liverpoolin tolppien väliin torstaina, kun Valioliigan hallitseva mestari isännöi Chelseaa Anfieldilla.
Brassivahti oli sivussa sunnuntain 2-0-voitosta Sheffield Unitedia vastaan johtuen hänen isäntä traagisesta kuolemasta. Jürgen Klopp on kuitenkin nyt vahvistanut, että Alisson on taas valmis tositoimiin.
– Hän on harjoitellut koko viikon ja me odotamme hänen palaavan, Klopp kertoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
Saksalaisluotsi jakoi hyviä uutisia myös Liverpoolin loukkaantumisrintamalta.
Topparin tontilla tämän kauden pelannut Fabinho palaa näiltä näkymin Liverpoolin kokoonpanoon torstaina. Brassipelaaja on missannut joukkueen neljä edellistä peliä lihasvamman vuoksi.
– Fabinho on saanut alleen viidet tai kuudet harjoitukset. Hän on ehdottomasti valmis nousemaan takaisin joukkueeseen. Päätämme myöhemmin [avaako hän pelin], Klopp saneli.
[readmore from=Liverpool]
Polvivammasta kuntoutunut laitahyökkääjä Diogo Jota, joka palasi pitkästä aikaa harjoituksiin aiemmin tällä viikolla, saattaa myös tehdä ensimmäisen esiintymisensä kentällä sitten viime joulukuun.
– Diogolla oli jokin ongelma vatsansa kanssa. Hän harjoitteli eilen, mutta vain vähän aikaa, Klopp varoitti.
– Hän voi nyt paremmin, joten katsotaan mitä hänen kanssaan tehdään. Tänään kuulin hänen voivan jo paremmin, joten katsotaan minkälaisia askelia hän voi ottaa huomenna.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa