Manchester Unitedin laitahyökkääjä Amad Diallo on lähellä siirtoa Skotlannin hallitsevan liigamestarin Rangersin riveihin, kertoo Scottish Daily Express.

Norsunluurannikkolainen Diallo, 19, siirtyi Unitediin vuosi sitten Atalantasta 21,3 miljoonan euron siirtosummalla, joka saattaa nousta bonusten myötä 40 miljoonaan euroon.

Hän on tähän mennessä pelannut Unitedin edustusjoukkueessa yhdeksän ottelua, joissa hänelle on merkattu yksi osuma ja yksi maalisyöttö. Kuluvalla kaudella hänet on nähty ykkösmiehistön kanssa tositoimissa vain kerran, joulukuussa Mestarien liigan lohkovaiheen päätösottelussa Young Boysia vastaan, kun manchesteriläisten jatkopaikka oli jo varma.

Diallon oli määrä siirtyä lainalle jo viime kesänä, mutta hän sai lihasvamman juuri ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

Rangers tiedotti aiemmin tällä viikolla, että sen laitahyökkääjän Ianis Hagin kausi on ohi polvivamman takia. Näin ollen skottiryhmään avautui paikka laiturille.

Lehtitietojen mukaan Diallolla olisi ottajia myös Mestaruussarjassa sekä Italian Serie A:ssa. Manchester United haluaa lainata hänet johonkin kerryttämään kokemusta miesten peleistä, mutta United haluaa takeet siitä, että Diallo saisi lainaseurassaan peliaikaa.

Siirtomarkkinoiden erikoistoimittaja Fabrizio Romano kertoi torstaina Twitter-tilillään, että Diallon kuuden kuukauden lainapesti sinetöitäneen pian. Romanon mukaan Unitedin väliaikaismanageri Ralf Rangnick on antanut hyväksyntänsä lainasiirrolle, joka ei sisällä osto-optiota.

Diallon ja Manchester Unitedin sopimus on voimassa kesään 2025 saakka. Rangersissa hän saisi joukkuekaverikseen Huuhkajien keskikentän tukipilarin Glen Kamaran, joka on ajoittain yhdistetty huhuissa useisiin Valioliiga-seuroihin.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
Amad Diallo’s set to join Rangers on straight loan from Manchester United. Agreement reached on six month moan and there’s no buy option included. 🔵 #Rangers

Ralf Rangnick approved this move, to be completed and signed in the next hours. Here we go soon. #MUFC