Man Unitedin ex-pelaaja: David Moyes sopi Sir Alexin tilalle yhtä huonosti kuin Nokian laturi iPhoneen
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin entinen maalivahti Anders Lindegaard on puhunut seuran nykyisestä tilanteesta Sir Alex Fergusonin jäätyä valmentamisesta eläkkeelle.
Lindegaard, 35, edusti Manchester Unitedia vuosina 2010-2015, mutta pelasi lopulta vain 19 valioliigaottelua. Hän vietti tämän kauden Burnleyn riveissä.
Vähäisestä vastuustaan huolimatta tanskalaisvahti huomasi, ettei joukkue ollut enää samalla tasolla Fergusonin lähdön jälkeen.
Fergusonin tilalle luotsattu David Moyes väitti potkujensa jälkeen, että hän joutui ottamaan vastuun ikääntyvästä joukkueesta. Lindegaard ei kuitenkaan allekirjoittanut hänen lausuntojaan.
– Ei se minusta ollut mikään ikääntyvä joukkue. Se tuntui enemmänkin siltä, ettemme vain pystyneet sopeutumaan uuteen elämäntyyliin, Lindegaard kertoi Evening Standardille.
– Se tuntui siltä, kuin olisi yrittänyt ladata iPhonea Nokian laturilla. Kaikki vain muuttui hitaasti latteaksi.
– En kuitenkaan suostu olemaan yksi heistä, jotka syyttävät siitä yksittäisiä henkilöitä. Joka kerta kun joukkue saa aikaan huonon tuloksen, kuulen ehdotuksia uudesta managerista, pelaajien myymisestä ja uusien hankkimisesta tilalle. Voisin kuvitella, ettei työskenteleminen näissä olosuhteissa ollut helppoa.
[readmore from=Manchester-United]
– Syytän siitä itseäni ja kaikkia jotka olivat silloin mukana Unitedissa. Olimme kaikki syypäitä. Kukaan meistä ei pystynyt hyväksymään muutoksia. Kaikki me luulimme, että meidän pitäisi vain jatkaa samalla tavalla ja näin menestyminenkin jatkuisi.
Lindegaardin mielestä kukaan ei olisi voinut täyttää Sit Alexin kenkiä hänen jälkeensä. Hän on kuitenkin luottavainen Ole Gunnar Solskjærin projektiin, mutta uskoo sen vievän aikaa.
– Minusta kaikki yrittävät yhä ymmärtää Sir Alexin saavutuksia. En usko että kukaan olisi voinut tulla hänen tilalleen ja jatkaa menestymistä samalla tahdilla.
– Luulen että hän (Solskjær) on se [oikea mies Unitedin manageriksi]. Syvästi toivon niin. Unitedin historia on niin rikas ja menestyksekäs. Ja minusta seura ja fanit tarvitsevat jonkun joka osaa käsitellä seuran historiaa.
– Mutta jotta Ole voi olla pitkässä juoksussa menestyksekäs, minusta kaikkien on oltava kärsivällisiä ja hyväksyttävä seuran nykyinen tilanne. Realistisesti, Unitedin uudelleenrakentaminen tulee viemään vuosia, Lindegaard arvioi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham ei kestänyt paineita – suli totaalisesti putoamistaistelun kannalta tärkeässä pelissä
- Manchester City löysi yllättävän sankarin liigacupin finaalissa
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut