Sky: Arsenal vaarassa menettää David Luizin – sopimus päättyy sittenkin jo ensi kuussa
Kuva: Getty Images
David Luizin aika Arsenalissa saattaa jäädä odotettua lyhyemmäksi.
Sky Sportsin tuoreiden tietojen mukaan 33-vuotiaan brassitopparin sopimus Emirates Stadiumilla päättyy jo kesäkuun lopulla, eivätkä osapuolet ole vielä suunnitelleet jatkosopimusneuvotteluiden käynnistämistä.
Luiz siirtyi Chelseasta Arsenaliin viime kesänä 8,7 miljoonalla eurolla. Hänen sopimuksensa kerrottiin alun perin ulottuvan vuoteen 2021 saakka, mutta Skyn selvitysten mukaan osapuolet pääsivät sopuun vain 12 kuukauden mittaisesta diilistä.
Joulukuussa joukkueen uudeksi manageriksi nimitetty Mikel Arteta on kehunut Luizin otteita useaan otteeseen. Sekä hän että seuran tekninen johtaja Edu olisivat halukkaita pitämään Luizin joukkueessa, ja Luiz pysymään Emiratesilla.
Luiz ei ole menettänyt paikkaansa Arsenalin avauskokoonpanossa, vaikka Artetan miehistöstä löytyykin peräti seitsemän keskuspuolustajaa. Espanjalaisluotsi on peluuttanut entistä PSG-pelaajaa 15 valmentamassaan ottelusta 14 kertaa.
Aiemmin tässä kuussa Luiz kertoi kuitenkin unelmoivansa paluusta SL Benficaan, missä hän pelasi neljän vuoden ajan 2007-2011 ennen siirtoa Stamford Bridgelle. Arsenal ei sen sijaan suunnittele käyttävänsä yhtään rahaa pelaajahankintoihin tulevan kesän aikana.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?