Manchester Cityn vasen laitapuolustaja Benjamin Mendy, 27, on tutkintavankeudessa seuraavat kaksi viikkoa. Häntä epäillään neljästä raiskauksesta ja yhdestä seksuaalisesta pahoinpitelystä. Ranskalaispelaajan vastine kuultiin eilen perjantaina maistraatissa.

Mendyn asianajajat anoivat alueelliselta tuomarilta Jack McGarvalta, että heidän asiakkaansa vapautettaisiin takuita vastaan, mutta tuomari ei suostunut hakemuksessa esitettyihin pyyntöihin. Crown Court käsittelee Mendyn tapausta ensimmäisen kerran 10. syyskuuta.

Tulkki luki perjantaina syytteet Mendylle. Tämä puhui vain vahvistaakseen nimensä, ikänsä ja osoitteensa.

– On kolme naisuhria, jotka syyttävät [Mendyä] vakavista seksuaalirikoksista, sanoi syyttäjä Debbie Byrne.

[readmore from=Manchester-City]

Mendyä syytetään kolmesta raiskauksesta, joiden väitetään tapahtuneen hänen Cheshiressa sijaitsevassa kartanossa 11. lokakuuta 2020.

Mendy pidätettiin ensimmäisen kerran jo marraskuussa, jolloin hän pääsi kuitenkin vapaaksi takuita vastaan. Hän rikkoi oikeudenkäyntinsä takuuehtoja tällä viikolla, kun hän järjesti kotonaan juhlat 21 hengelle.

Mendyn tekemän seksuaalisen pahoinpitelyn oletetaan tapahtuneen 2. tammikuuta eli samaan aikaan, kun suurinta osaa Yhdistyneen kuningaskunnan asukkaista määrättiin pysymään kodeissaan.

Viimeinen syyte koskee 17-vuotiaan tytön raiskausta. Syyttäjien mukaan Mendy raiskasi lapsen viime maanantaina kotonaan. Englannissa ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa luokitellaan lapsiksi kaikki, jotka ovat alle 18-vuotiaita.

Mendy esiintyi alioikeuden edessä alle tunnin ajan. Hänet on toistaiseksi suljettu Manchester Cityn toiminnan ulkopuolelle.

Mendyn varsinainen oikeudenkäynti, jossa julistetaan täytäntöönpanokelpoinen tuomio, voi Mendyn puolustusasianajajan Christopher Stablesin mukaan olla monen kuukauden päästä, ehkä vasta ensi vuoden puolella.