Edwin van der Sar harmissaan ten Hagin lähdöstä – hollantilaisluotsilla loppukauteen yksi selkeä tavoite
Kuva: Getty Images
Manchester United vahvisti torstaina verkkosivuillaan, että Erik ten Hag on palkattu seuran uudeksi manageriksi.
Tällä hetkellä Ajaxia luotsaava ten Hag allekirjoitti Unitedin kanssa 3+1-vuotisen sopimuksen, joka käynnistyy kuluvan kauden jälkeen.
52-vuotias ten Hag jatkaa siis Ajaxin päävalmentajana kauden loppuun saakka, ja hänellä on hyvä mahdollisuus päättää pitkä yhteinen taival kolmanteen liigamestaruuteen. Ajax nimittäin johtaa Hollannin liigaa neljän pisteen erolla, kun enää viisi ottelukierrosta on pelaamatta.
Ajaxin toimitusjohtaja, Man Unitedin maalinsuultakin tuttu Edwin van der Sar on harmissaan siitä, että seura menettää ten Hagin. Samalla hän on kuitenkin iloinen maanmiehensä puolesta, joka pääsee työskentelemään yhdessä maailman suurimmista seuroista.
– Neljä ja puoli vuotta on hyvä aika, mutta olisimme halunneet pitää Erikin Ajaxissa pidempään, van der Sar sanoi Ajaxin tiedotteessa.
– Hän ottaa nyt askeleen yhteen maailman suurimmista seuroista, joka pelaa fantastisessa liigassa.
[readmore from=Manchester-United]
– Olemme Erikille suuren kiitoksen velkaa siitä, mitä hän on saavuttanut Ajaxin kanssa, mutta meidän työ ei ole vielä valmis. Tällä hetkellä tärkeintä on kauden viimeiset pelit, joiden jälkeen me kaikki haluamme juhlia liigamestaruutta.
Myös ten Hag vakuuttaa, että hän on täysin sitoutunut Ajaxin loppukauteen ja haluaa päättää valmennuspestinsä mestaruuteen.
– Minulla on nyt vain yksi kiinnostuksen kohde: kauden viisi viimeistä liigapeliä. Haluan päättää aikani täällä positiivisesti, voittamalla liigamestaruuden. Jos teemme sen, Ajax pääsee suoraan Mestarien liigaan, jonne se kuuluu, ten Hag sanoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin