Chelsean nuori keskuspuolustaja Fikayo Tomori sai hiljattain uransa ensimmäisen kutsun Englannin A-maajoukkueeseen. Tomorilla olisi kuitenkin ollut mahdollisuus valita myös Nigerian tai Kanadan maajoukkue Englannin sijaan.

Tomori, 21, syntyi Kanadan Calgaryssa nigerialaiseen perheeseen. Jo vauvana Britteihin muuttanut pelaaja on edustanut maajoukkueurallaan sekä Kanadan että Englannin poikajoukkueita.

Tomori on tyytyväinen, että hän pääsee tekemään debyyttinsä A-maajoukkuetasolla Englannin paidassa. Päätös ei kuitenkaan ollut helpoin mahdollinen.

[readmore from=Chelsea]

– Päätökseni ei kohdistunut alusta asti Englantiin. Minun oli harkittava asiaa tiettyjen ihmisten ja asioiden kannalta. Puhuin perheelleni ja ihmisille joista välitän, ja sitten tein päätökseni. Kun Englanti tarjosi minulle tilaisuutta, oli hankala sanoa ei, Tomori kertoi The Guardianille.

– Englanti on tietty suuri valtio, niin kuin Nigeria ja Kanada myös, joten luulen että olisin ollut tyytyväinen missä tahansa näistä maajoukkueista, mutta on kivaa että kyseessä on Englanti.

Tomori pelasi jo viime kauden Frank Lampardin alaisuudessa Derbyssä. Hän ei kuitenkaan olisi uskonut, että tilaisuus Chelseassa tai Englannin maajoukkueessa avautuisi näin pian.

– Viime kaudella, en odottanut olevani siellä (Chelseassa). Mutta en myöskään ajatellut, ettenkö voisi tehdä sitä [läpimurtoani]. Nyt olen Englannin maajoukkueessa, joten tämä on hullu täyskäännös.