Glen Kamara sai mielenkiintoisen neuvon tuoreen siirtohuhun myötä: ”Nekin ovat suurempia seuroja”

Daily Mail uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Valioliigaan nouseva Watford olisi halukas hankkimaan Rangersin ja Huuhkajien tähtipelaajan Glen Kamaran tänä kesänä.
Rangersin entinen päävalmentaja Alex McLeish on kuitenkin kehottanut Kamaraa hylkäämään kesäsiirron toiseen seuraan taatakseen itselleen isomman seuravaihdon ensi kauden jälkeen.
Autettuaan Steve Gerrardin miehistön tällä kaudella Skotlannin mestaruuteen, jatkoi Kamara vahvoja suorituksiaan kesän EM-kisoissa. Suomen jäätyä kuitenkin alkulohkoon, on fokus Ibrox Stadiumin ympärillä kääntynyt takaisin 25-vuotiaan tulevaisuuteen.
Vaikka Kamaran sopimus Rangersin kanssa on voimassa vielä kaksi vuotta, pidetään hänen lähtöään täysin mahdollisena.
McLeishin mielestä vielä yksi vuosi Rangersissa ja taitojen osoittaminen ensi kauden Mestarien liigassa voisi kuitenkin taata suomalaiselle paljon paremman siirron kuin tänä kesänä, vaikka Valioliigassa tarjolla oleva raha varmasti vetääkin puoleensa.
– Valioliigalla on suuri vetovoima, siitä ei ole kysymystäkään. Valioliigassa käytetään paljon rahaa [myös nousijaseurojen toimesta], kuten Fulham teki käytettyään 100 miljoonaa puntaa pudoten silti sarjasta, kommentoi McLeish Ibrox Newsille.
[readmore from=Siirtouutiset]
– Mitä Kamaraan tulee, mahdollisuus voittaa pokaaleja ja kilpailla Mestarien liigassa [Rangersin kanssa] saattaisi olla tarpeeksi pitämään hänet täällä. Mutta se raha mikä Valioliigassa suorastaan pelottaa.
McLeishin mielestä Kamara siirtyisi vain pienempään seuraan, jos hän valitsisi Watfordin seuraavaksi joukkueekseen.
– Se raha voisi houkutella kenet tahansa siirtymään sinne, aivan sama missä asemassa Rangers ja Celtic esimerkiksi ovat. Nekin ovat suurempia seuroja kuin Watford, mutta Watfordilla on suuremmat tulot, jatkoi 62-vuotias.
– Minun mielipiteeni on, ettei Kamaran pitäisi siirtyä pienempään seuraan, vaan jäädä Rangersiin ja viedä seura korkeammalle tasolle. Hänen pitäisi tehdä suurempi vaikutus eurokentillä ja odottaa siirtoa entistä suurempaan seuraan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku