Liverpoolin teinilupaus Harvey Elliott loukkaantui pahasti – näin ikävää tilannetta on kommentoitu
Kuva: Getty Images
Liverpool nousi sunnuntain 3-0-voitollaan Leedsistä sarjataulukon kärkisijoille Manchester Unitedin ja Chelsean seuraksi. Voittoa varjosti kuitenkin 18-vuotiaan Harvey Elliottin vakava nilkkavamma.
Loukkaantuminen näytti erittäin ikävältä, ja valmentaja Jürgen Kloppkin totesi ”nilkan olleen aivan väärässä paikassa”. Elliott kuitenkin pääsi sairaalasta jo sunnuntai-iltana odottamaan sijoiltaan menneelle nilkalle tällä viikolla suoritettavaa leikkausta.
18-vuotias Elliott oli sunnuntaina jo kolmannen kerran tällä kaudella Liverpoolin avauskokoonpanossa. Hän vietti viime kauden lainalla Blackburnissa (7 maalia ja 11 maalisyöttöä 41 Mestaruussarjan ottelussa) ja teki nyt väkevästi läpimurtoaan Valioliigaan. Nyt laitahyökkääjän uran yhdeksättä valioliigaottelua saadaan kuitenkin odottaa hyvä tovi, sillä toipumisajasta on odotettavissa pitkä.
Harvey Elliott postasi Instagramiin tervehdyksensä faneille jo matkalta sairaalaan. Kloppia tieto viestistä ilahdutti.
– Se oli ensinnäkin yksi harvoista Instagram-viesteistä, joita minä rakastan. Se, että hän lähetti sen nyt jo, kertoo siitä, ettei hänellä ole enää niin paljon kipuja. Se on mahtava uutinen, Klopp totesi pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Lääkärit panivat nilkan takaisin paikoilleen. Tällaisina hetkinä onkin hyvin tärkeää, että se tehdään nopeasti. Muuten tilanteesta ei ole paljon hyvää sanottavaa.
Van Dijkilla tuoreita muistoja pitkästä toipumisjaksosta
Sky Sportsin kameroiden eteen asteli myös Liverpoolin huipputoppari ja kapteeni Virgil van Dijk, joka itse missasi lähes koko viime kauden vakavan polvivamman vuoksi. Hän siis tietää, miltä pitkä sivussaolo tuntuu. – Ensinnäkin kaikki rukouksemme ja ajatuksemme menevät Harveylle. Toivomme, että hän toipuu mahdollisimman nopeasti. Emme tiedä, mikä vamman diagnoosi on, mutta se näytti pahalta, van Dijk kommentoi. – Kun näki Harveyn reaktion ja sen, kuinka Mo [Mohamed Salah] huusi sivurajalle päin, tiesi heti, että vamma on todella vakava. – Koko toipumisajassa vaikeaa on se, että olet periaatteessa tekemättä mitään, ja sitten täytyy alkaa keskittyä uudelleen. Olen sataprosenttisesti Harveyn tukena. Hyvä juttu on, että olen jo kokenut, kuinka kaikki Liverpoolin pelaajat ja taustaryhmän jäsenet olivat minun tukenani vaikeina aikoina, joten olen sataprosenttisen varma, että he tukevat samoin myös Harveyta. Fulhamin kasvatti Harvey Elliott kuuluu nuoresta iästään huolimatta jo nyt Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkuevahvuuteen. Hänelle tukensa osoittivat sosiaalisen median kautta pelikavereista myös ainakin Trent Alexander-Arnold ja Curtis Jones.
My lil bro!!! I’m devastated for you
We are all with you along the way. Speedy and healthy recovery. Love my brother!! #YNWA 

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan

