Arsenalille karmeita uutisia – luottopakin paluu venyy ensi kauden puolelle

Kuten eilen ennakoimme, joutuu Arsenal tulemaan toimeen ilman puolustaja Héctor Bellerínin palveluksia hyvin pitkään, kenties jopa pelättyä pidempään.
Lauantain Chelsea-ottelussa loukkantuneen laitapelaajan tilanteesta on nyt tihkunut lisätietoa – kyseessä on useiden tiedotusvälineiden mukaan polven eturistisiteen hajoaminen, ja kuntoutuminen vammasta saattaa ottaa jopa yhdeksän kuukautta. Tällä arviolla Bellerín siis palaisi vasta, kun kausi 2019-2020 on jo hyvässä käynnissä. Maltillisempi ennuste on kuuden kuukauden kuntoutus, joka sekin toki tarkoittaa, että ottelukuntoon palaaminen voisi tapahtua aikaisintaan pre-sesaonilla.
23-vuotias espanjalainen esiintyi valioliigaottelun avauskokoonpanossa lauantaina vasta ensi kertaa, sitten joulukuussa saamansa pohjevamman.
Naapuriseura Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino kutsui joukkueensa katastrofaalista loukkaantumistilannetta eilen ”massiiviseksi mahdollisuudeksi muille pelaajille”. Kenties tämä on sellainen Unai Emeryn joukoissa, ennen muuta Ainsley Maitland-Nilesille.
Päivitetty 22.1. klo 13.25: Arsenal vahvisti tiedot loukkantumisesta ja toipumisajasta tiistai-iltapäivällä Suomen aikaa.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen