Raheem Sterling ylistää kahden maalin Jadon Sanchoa: ”Ei luota ainoastaan kykyihinsä”
Kuva: Getty Images
Englannin otteet 5-3 -voittopelissä Kosovoa vastaan herättivät monensuuntaisia ajatuksia. Puolustaminen maailman 120. rankattua maajoukkuetta vastaan ei luonnolisestikaan tyydyttänyt ketään, mutta hyökkäyspäässä tapahtui.
Manchester Cityn junioriryhmän kaksi vuotta sitten taakseen jättänyt, Borussia Dortmundia edustava Jadon Sancho teki kaksi maalia lähes peräjälkeen, juuri ennen puoliaikaa. Toinen Lontoossa kasvanut, lopulta Man Cityyn päätynyt hyökkääjä, Raheem Sterling puhui ottelun jälkeen 19-vuotiaasta suurin sanoin.
– En itse pystynyt hänen iässään samoihin asioihin. Hän on ammattilainen, ja huolehtii itsestään esimerkillisesti. Nytkin hän on jääkylvyssä.
Sterling, joka itse teki Englannin avausosuman tietää varsin hyvin, ettei menestys korkeimmalla huipulla tule parhaillekaan ilman kovaa työtä.
– Kaikesta näkee, että hänellä on todellinen palo menestyä, ja hänellä on siihen edellytykset. Jadon ei luota ainoastaan kykyihinsä, vaan panostaa todella kovaan tekemiseen kaikissa harjoituksissa.
City-taustasta huolimatta nimenomaan Manchester United on puheiden mukaan ollut jo pidempään vahvimmin Sanchon kintereillä. Seura kävi neuvotteluita Dortmundin kanssa tämän hankkimisen mahdollisuudesta, ja oli urheilutoimenjohtaja Michael Zorcin mukaan valmis tekemään komeetasta merkittävän tarjouksen. Bundesliigaseura ilmoitti kuitenkin, ettei tässä vaiheessa ole valmis loupumaan laiturista, ainakaan alle 100 miljoonalla eurolla.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista