Manchester Unitedissa hämmästyttävän pienelle vastuulle Englantiin palaamisensa jälkeen jäänyt A-maajoukkuelaituri Jadon Sancho ei ollut joukkueensa kokoonpanossa, sen kaataessa keskiviikkona Brentfordin vieraskentällä. Manageri Ralf Rangnick sanoo, ettei 21-vuotiasta nähdä mukana myöskään lauantain West Ham -kohtaamisessa. – Jadon oli eilen poissa harjoituksista omasta pyynnöstään. Hän osallistui keskiviikkona hautajaisiin, ja asia vaikuttaa häneen edelleen vahvasti. – Hänen on määrä osallistua harjoituksiin tänään (perjantaina), mutta en ole varma onko hän valmis lauantain otteluun. Hautajaisia vietettiin Sancholle läheisen sukulaisen muistoksi. – Kyse oli tärkeästä henkilöstä perheessä, sellaisesta jonka kanssa hän on ollut läheinen koko elämänsä ajan. Lähde: Mail

LUE MYÖS: