Ex-seurakaveri kertoo, millainen ihminen Liverpoolin James Milner oikeasti on: ”Tiesin hänen vastaavan puhelimeen”
Kuva: Getty Images
Entinen huippupelaaja Micah Richards kertoo BBC:n kolumnissaan, millainen ihminen Liverpoolin 35-vuotias keskikenttäpelaaja James Milner oikeasti on. Kaksikko pelasi aikanaan samaan aikaan Manchester Cityssä.
Richardsin mukaan Milnerin merkitystä joukkueelleen ei voi mitata ainoastaan tilastojen mukaan – ei lähellekään.
– Olen ollut joidenkin uskomattomien pelaajien ympärillä seura- ja maajoukkuetasolla, mutta hän on yksi inspiroivimmista ihmisistä, joita olen tavannut, Richards toteaa.
– Sen lisäksi hän oli aina läsnä, jos häntä tarvitsi. Saatoin soittaa hänelle keskiyöllä, jos minulla oli tarve, ja tiesin hänen vastaavan puhelimeen.
Richardsin mukaan Milner on erittäin lähestyttävä. Sen myötä esimerkiksi nuoret pelaajat saavat helposti luotua suhteen hänen kanssaan.
Milner ei myöskään suuttunut ”Boring James Milner” -parodiatilistä, joka ilmestyi Twitteriin.
– Myös hän piti sitä hauskana ja on ollut vuosien saatossa juonessa mukana. Hän on aina osannut nauraa itselleen, ja nöyryyskin on yksi syy, miksi hänestä pidetään niin paljon.
Milner on tehnyt komean uran Englannin kentillä. Valioliigassa hän on edustanut myös Leedsiä, Newcastlea ja Aston Villaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna

- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin