Jamie Carragher: Liverpoolin maalinteko-ongelmiin vain yksi ratkaisu – Jürgen Kloppin temppu hämmensi: “En voinut uskoa sitä”

Jamie Carragherin mukaan Liverpoolin on tehtävä ”jotain isoa” kesän siirtomarkkinoilla, jotta se voi saada maalihanansa taas kunnolla auki.
Liverpool hävisi jo viidennen peräkkäisen kotiottelunsa Valioliigassa torstaina, kun Chelsea kaatoi Jürgen Kloppin miehistön 1-0-lukemin Anfieldilla.
Liverpool on tehnyt historiallisen heikon putkensa aikana vain yhden maalin vastustajan verkkoon, ja sekin syntyi Mohamed Salahin ampumasta rangaistuspotkusta 1-4-tappiossa Manchester Citylle.
Chelseaa vastaan Liverpool sai aikaan vain yhden laukauksen kohti maalia ja sekin tuli aivan pelin loppuhetkillä. Georginio Wijnaldum pääsi kiinni hyvään keskitykseen, mutta puski pallon suoraan Edouard Mendyn käsiin.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Carragherin mielestä Liverpool, joka hallitsi kamppailun aikana palloa lopulta 54-prosenttisesti, näyttää ottelusta toiseen neuvottomalta maalin edessä.
– He ovat menettäneet maalinsa, eivätkä he näytä olevan edes lähellä maalintekoa. Pelin viimeisen 20-minuuttisenkaan aikana et usko heidän onnistuvan. Tuntui siltä, kuin maalin tekeminen olisi kaivannut suuren virheen Chelsealta, Carragher totesi Sky Sportsille.
Liverpoolin entinen huippupuolustaja ei myöskään ymmärtänyt, miksi Valioliigan maalipörssin kärjessä oleva Salah vaihdettiin pois kentältä jo tunnin pelin jälkeen.
– En voinut uskoa sitä, kun Salah otettiin pois kentältä. On hyvin outoa ottaa joukkueesi paras maalintekijä pois kentältä. Klopp ei ole koskaan pelännyt tehdä niin, eikä Salah ollut tänään parhaimmillaan, mutta tämä ei ollut peli, jossa oli varaa menettää hallintaa, Carragher jatkoi.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

– Hän ei ole mahtava pelaaja pallollisena, sillä hän on parempi juoksemaan sen kanssa ja tekemään maaleja. En tiedä, oliko kyse terävyydestä, kuormituksesta vai mistä, mutta pidin Kloppin ratkaisua todella outona.
– Kun tarvitset maalit, heität kentälle niin monta maalintekijää kuin mahdollista. Mutta minun mielestäni Liverpoolin on tehtävä jotain iso siirtomarkkinoilla tehdäkseen taas maaleja.
Carragher kritisoi myös Liverpoolin alakertaa, jossa nähtiin jo kauden 20. eri topparipari loukkaantumisesta palanneen Fabinhon hypättyä ensi kertaa talvihankinta Ozan Kabakin rinnalle.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Neljän miehen alakerta oli aivan levällään. Heidän on löydettävä jokin keino päästä tämän hankalan ajanjakson ylitse ja takaisin vireeseen, Carragher jatkoi.
– Tilanne on tietysti ennennäkemätön, johtuen loukkaantumisista ja tyhjistä katsomoista, mutta joukkueen on siitä huolimatta keskityttävä olennaiseen ja työskennellä niin kovaa kuin mahdollista. He ovat menettäneet itseluottamuksensa, eikä väsymys auta asiaan.
LUE MYÖS:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä