Valioliigan koronavirustesteissä paljastui kuusi uutta tartuntaa
Kuva: Getty Images
Valioliigan tuoreissa koronavirustesteissä on paljastunut kuusi uutta tartuntaa, kertoo sarja tiedotteessaan.
Yhteensä 748 pelaajaa ja muuta seuratyöntekijää testattiin viime sunnuntain ja maanantain aikana. Positiivisiä testituloksia oli kaikkiaan kuusi kappaletta kolmesta eri seurasta.
Positiivisen testitulosten saaneiden henkilöiden on nyt eristäydyttävä viikon ajaksi. Valioliiga ei aio julkistaa kyseisiä henkilöitä tai heidän seurojaan.
[readmore from=koronavirus]
Tänään, tiistaina, Valioliiga-joukkueet ovat voineet aloittaa harjoittelun pienryhmissä, mutta kontaktiharjoittelua ei ole vielä sallittu.
Yhdessä harjoituksessa saa olla kerrallaan mukana viisi henkilöä ja harjoitussessio saa kestää korkeintaan 75 minuuttia.
BBC:n mukaan harjoituskeskusten kulmaliput, pallot, kartiot, maalitolpat ja kentät desinfioidaan jokaisten harjoitusten jälkeen. Pelaajille tehdään koronatestit kahdesti viikossa, päivittäisiin toimiin kuuluvat kuumeen mittaaminen ja vointikyselyyn vastaaminen.
Valioliiga on ollut koronaviruspandemian takia keskeytettynä maaliskuun puolivälistä lähtien. Sarjan tavoitteena on jatkaa pelaamista 12. kesäkuuta, mutta Valioliigan toimitusjohtaja Richard Masters sanoi tällä viikolla, että päivämäärä ei ole kiveen hakattu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa