Puolustuksen kommunikaatiovirheestä seurasi täystuho – Liverpool tunaroi johtonsa minuuteissa

Valioliigan mestaruustaistelu karkasi lauantaina vielä kauemmaksi Liverpoolin hallusta joukkueen munattua Leicesterin vieraana kohtalokkaalla tavalla. Ketut iski viimeisen 10 minuutin sisällä kuudessa minuutissa kolme maalia ja otti kotivoiton 3-1-lukemilla.
Jamie Vardyn voittomaali syntyi Liverpoolin puolustuksen omituisen kommunikaatiovirheen jälkeen. Englantilaishyökkääjä pääsi viimeistelemään pallon tyhjään maaliin, kun Alisson Becker oli pelannut vastaantulollaan itsensä ulos tilanteesta.
Tammikuussa Schalkesta värvätty Ozan Kabak debytoi Liverpoolin toppariosastolla. Saksalainen sai toisella puoliskolla tilastoihinsa varoituksen.
Tappion lisäksi Liverpoolin iltapäivää varjosti James Milnerin loukkaantuminen avausjaksolla. Varakapteeni joutui sivuun jo 17. peliminuutilla.
Avauspuoliskon parhaan maalipaikan sai Leicester 42. minuutilla, kun James Maddison vapautti Vardyn läpiajoon. Isäntien hyökkääjä pamautti laukauksensa ylärimaan ja Liverpool selvisi.
Ensimmäisen jakson puolivälissä myös vierailla oli paikkansa onnistua, mutta Kasper Schmeichel nollasi Roberto Firminon torjunnallaan lähietäisyydeltä.
Toinen hyvä paikka Redsille ilmaantui vapaapotkusta juuri ennen taukoa. Trent Alexander-Arnold ampui pallon suoraan päin muuria.
Toisen puoliskon alussa Alexander-Arnold sai uuden tilaisuuden. Tällä kertaa vapaapotku kiersi muurin yli ja kolahti Schmeichelin torjunnan kautta ylärimaan.
67. minuutin täytyttyä pelikellossa Liverpool viimein onnistui Mohamed Salah ampui kierteisen laukauksen tarkasti vasempaan nurkkaan, eikä Schmeichelille jäänyt mahdollisuuksia torjuntaan. Maalia edelsi Firminon taitava kantapääsyöttö egyptiläiselle.
Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella asetelmat kääntyivät päälaelleen. Thiago Álcantara joutui turvautumaan vieraiden päässä käsivirheeseen ja Leicesterille oltiin viheltämässä rangaistuspotkua. Var-tarkastuksen jälkeen tuomio kääntyi vapaapotkuksi.
James Maddison käytti tilaisuuden hyväksi ja ampui laukauksensa Alissonin selän taakse. Myös keskikenttäpelaajan maali tarvitsi videotarkauksen paitsioepäilyn vuoksi. Osuma säilyi nopean kurkkauksen jälkeen taululla.
Seuraavaksi Liverpoolin puolustuksen kommunikaatio petti, josta seurasi täysi kaaos Vardyn irtaantuessa maalintekoon. Hyökkääjä sai laittaa pallon tyhjään maaliin Alissonin heittäydyttyä vastaantulollaan itsensä ulos pelistä.
Neljä minuuttia myöhemmin Harvey Barnes naulasi vielä viimeisen niitin ja Ketut otti pisteet 3-1-lukemin.
Voitto nosti Leicesterin sarjataulukossa toiseksi neljän pisteen päähän kaksi ottelua vähemmän pelanneesta Manchester Citystä. Neljäntenä oleva Liverpool on jäänyt jo kymmenen pistettä sarjakärjestä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”