Asiantuntija tylytti Liverpoolia – yhdessä asiassa iso ero Man Cityyn: ”En ihmettelisi, vaikka he sijoittuisivat neljänneksi tällä kaudella”
Kuva: Getty Images
Liverpool avasi kauden 4-3-voitolla sarjanousija Leedsistä. Sky Sportsin asiantuntija Paul Merson ei vakuuttunut Liverpoolin esityksestä. Merson on huolissaan Liverpoolin kokoonpanon laajuudesta.
Vaikka Liverpool nappasi voiton, Merson oli varsin ihmeissään Liverpoolin puolustuksesta.
– Kun katsoo maaleja, joita Liverpool päästi Leedsiä vastaan, wow! Minusta tuntuu, että he tulivat paikalle ja luulivat pyyhkivänsä Leedsillä lattiaa, Merson kirjoittaa kolumnissaan.
Mersonin mukaan Liverpool tarvitsee lisää laatua. Asiantuntija ei ihmettelisi, vaikka Liverpool jäisi kauas mestaruustaistosta tällä kaudella.
– Mielestäni heidän pitää ostaa joku. En ihmettelisi, vaikka he sijoittuisivat neljänneksi tällä kaudella, ja ajattelin näin jo ennen Leeds-ottelua. Kyseessä on sama joukkue, ja heillä on massiivinen määrä pelaajia, jotka joutuvat pelaamaan viikosta toiseen. Virgil van Dijk ei voi loukkaantua. Laitapuolustajat eivät voi loukkaantua. He eivät ole löytäneet yhtäkään korvaajaa hyökkäyskolmikolle, jos joku heistä loukkaantuu, Merson jyrisi.
Liverpool on hankkinut kesällä Andrew Robertsonille korvaajaksi ja kirittäjäksi Kostas Tsimikasin. Muuten Liverpool on ollut hyvin rauhallinen siirtomarkkinoilla. Manageri Jürgen Klopp on korostanut enempi harjoittelua kuin siirtomarkkinoita joukkueen vahvistamisessa.
Mersonin mukaan Liverpool ei kestä vertailua Man Cityyn kokoonpanon laajuudessa.
– Jos Man Citylle tulee loukkaantumisia, he vain jatkavat pelaamista. Tulemme näkemään myöhemmin kauden aikana, että Man Cityn kaltaiset joukkueet tulevat voimalla vaikeisiin hetkiin, koska heidän kokoonpanonsa on niin suuri. Siksi olen huolissani Liverpoolista. Heillä on viisi tai kuusi pelaajaa, joiden on pelattava joka viikko, muuten joukkue heikentyy merkittävästi, Merson kirjoitti.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunnuntain Valioliiga-kierroksen isosta voittajasta ei ole epäselvyyttä – ihmemaalia edelsi tuomarivirhe
- Brightonin pelaajat saivat nimiinsä vaikuttavan ennätyksen Man Utd -tappiossa
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”