Man United -puolustaja palasi kotiin – useat palaset loksahtivat kohdilleen

Manchester Unitedia vuodesta 2014 edustanut Marcos Rojo siirtyi tammikuun päätteeksi lainalle kotimaansa Argentiinan Estudiantesiin.
Loukkaantumisista kärsinyt puolustaja ehti tällä kaudella pelata vain kolmessa valioliigaottelussa. 29-vuotias puhui siirrosta El Intransigentelle.
– Tässä yhdistyvät monet asiat. Minun pitää saada peliaikaa, ja palata tasolleni. Lisäksi perheeni, varsinkin iäkäs äitini suorastaan vaati paluuta kotiin.
Rojo on Estudiantesin kasvatti, ja pelasi seuran edustusjoukkueessa kolmen kauden ajan, ennen siirtojaan Moskovan Spartakin ja Sporting Lissabonin kautta Manchesteriin.
– Minulla oli monia mahdollisuuksia, mutta mikäpä olisi parempaa kuin palata kotiin.
Lainaseuran puheenjohtajana toimii Unitedista takavuosilta muistettava Juan Sebastian Veron.
– Puhuin hänen kanssaan paljon, ja lopulta asiat olivat selkeinä päässäni, päätin palata.
Pelaajan on määrä palata Unitediin kesäkuun lopussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen