Valioliigassa vuosina 2008-2019 pelannut keskikenttäpelaaja Marouane Fellaini on saanut koronavirustartunnan, kertoi hänen nykyinen seuransa, kiinalainen Shandong Luneng, sunnuntaina.

Belgian A-maajoukkueessa 87 kertaa esiintynyt Fellaini, 32, pelasi Englannin pääsarjassa 260 ottelua edustaen Evertonia ja Manchester Unitedia, josta hän siirtyi Kiinaan viime vuonna.

Shandong Lunengin mukaan Fellainilla ei ollut kuumetta tai muita oireita, mutta hänet on nyt asetettu karanteeniin. Sky Sportsin mukaan hän on Kiinan Superliigan ensimmäinen pelaaja, jolla on todettu koronavirustartunta.

Kiinan Superliigan oli tarkoitus alkaa 22. helmikuuta, mutta avauskierroksen uusi päivämäärä ei ole vielä tiedossa koronaviruksen takia.

Fellaini pelasi debyyttikaudellaan Kiinassa 34 ottelua, joissa hän teki yhteensä 12 maalia ja syötti viisi.