Moni voisi luulla Mauricio Pochettinon olevan vapaa mies siirtymään mihin tahansa seuraan valmentamaan.

Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Tottenhamista potkut toissa viikolla saanut valmentaja voi nimittäin vaihtaa maisemaa vasta uuden seuran neuvoteltua Spursin puheenjohtajan Daniel Levyn kanssa.

Telegraphin mukaan Pochettinon sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan Tottenham on oikeutettu saamaan korvauksen siltä seuralta, johon argentiinalaisluotsi siirtyisi ennen kesää eli vielä tämän kauden aikana.

Pochettino on sanonut olevansa avoin työtarjouksille. Hän kertoi tavoittelevansa paluuta Eurooppaan valmentajana.

Vaikka Pochettino ei enää valmenna Spursissa, hän ei ole täysin vapaa valmentaja. Hänet ennen kesää hankkiva seura joutuisi sopimaan Levyn kanssa kompensaatiosummasta, jonka Spurs saisi Pochettinon siirron myötä.

47-vuotiaasta valmentajasta on Telegraphin mukaan suurta kiinnostusta Valioliigan ja muiden Euroopan suurseurojen keskuudessa. Tiettävästi Unai Emerylle viime viikolla potkut antanut Arsenal on yksi jämäkästi Pochettinon kintereillä olevista joukkueista. Pochettinon ystäväpiiri on kuitenkin neuvonut luotsia odottamaan entistä isomman seuran tarjousta ja pitämään hetken ajan taukoa valmentamisesta.

Muiksi Pochettinosta kiinnostuneiksi huippuseuroiksi lehti nimeää mm. Real Madridin ja Bayern Münchenin.

Pochettino ei kuittaisi hurjaa 12,5 miljoonan punnan erottamisrahaa, jos alkaisi valmentaa toista valioliigaseuraa vielä tämän kauden aikana. Telegraphin tietojen mukaan sama pykälä on voimassa, siirtyi Pochettino sitten mihin tahansa seuraavan puolen vuoden aikana.

Jos hän solmisi sopimuksen toisen seuran kanssa loppukauden aikana, hän menettäisi koko jättisumman ja sen lisäksi Spurs saisi uudelta seuralta korvauksen, joka sovitaan erikseen seurapomo Levyn kanssa.

Pochettinon Tottenham-sopimuksesta oli jäljellä 3,5 vuotta. Pahvi toi argentiinalaiselle 8,5 miljoonan punnan vuosiansiot.

Nyt Pochettino viettää parhaillaan aikaa kotimaassaan Argentiinassa.