Teemu Pukin joukkuetovereita viedään – puolustajan haluaa nyt myös saksalaisjätti
Kuva: Getty Images
Norwich City, jota muuan Teemu Pukki edustaa, on ongelmissa valioliigapaikkansa kanssa. Joukkue roikkuu sarjataulukon viimeisenä, 21 pelatun ottelun jälkeen jo viisi pistettä Watfordin perässä, seitsemän pisteen päässä viimeisen säilyjän paikkaa tällä hetkellä pitävästä Aston Villasta.
Joukkueessa on kuitenkin useita yksilöitä, joiden liikkeitä tarkkaillaan kilpailevissa seuroissa. Mikäli Canaries odotusten mukaisesti putoaa takaisin Mestaruussarjaan ensi keväänä, saattaa muutama nimi vaihtaa sarjatason sijasta kantamaansa paitaa.
Keksikenttäpelaaja Todd Cantwellin nimi on yhdistetty viimeksi Liverpooliin. Jo aiemmilla kausilla Valioliigan suuret seurat ovat olleet puolustaja Max Aaronsin kintereillä. Tätä nykyä 20-vuotiaan laitapakin palveluksista on nyt kiinnostuttu Sky Sportsin mukaan myös Englannin ulkopuolella.
Vasta viime vuonna Norwichin edustusjoukkueessa debytoinut Aarons on lähteen mukaan RB Leipzigin lisäksi myös Borussia Dortmundin tutkassa.
Sky uskoo, että seura saattaisi olla valmis luopumaan Aaronsista tässä kuussa noin 30 miljoonan punnan siirtokorvauksella, ja Tottenhamin olevan lähellä tuon summan tarjoamista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa