José Mourinho teki useita puhuttaneita siirtoratkaisuja hänen toisen Chelsea-pestinsä aikana.

Vuonna 2013 Stamford Bridgelle palannut portugalilaisluotsi hankkiutui muutaman vuoden sisällä eroon esimerkiksi Kevin De Bruynesta ja Romelu Lukakusta, joista kuoriutui myöhemmin eurokenttien kirkkaimpia tähtiä.

Mohamed Salah lukeutuu täysin samaan kastiin, sillä hänenkin näyttöpaikkansa Mourinhon alaisuudessa jäivät hyvin vähäisiksi ennen pakoa lontoolaisseuran haastavista olosuhteista.

Egyptiläinen sai pelata Mourinholle yhden ja puolen kauden aikana vain 13 valioliigaottelua, joissa tilille kertyi kaksi maalia ja maalisyöttöä. Tammikuussa 2015 Salah lähti lainalle Fiorentinaan, eikä tämän jälkeen ollut paluuta.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Mourinho saattoi katua ratkaisuaan päästää Salah menemään. Kuva: Getty Images

Salah kaupattiin vuonna 2016 pysyvästi AS Romaan, jossa hän jatkoi vakuuttavia otteitaan Italian kentillä ennen kesäkuun 2017 jättisiirtoa Liverpooliin. Sama pelaaja, joka on nyt johdattanut punapaidat Valioliigan ja Euroopan mestaruuteen 118 maalillaan 187 otteluun, ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvä Mourinholle.

Olisiko Salahin häikäisevää nousua voinut edes odottaa? Olisi – ainakin jos Chelsean ex-puolustaja Filipe Luísiin on uskominen. Brassipuolustajan mukaan Salah oli joukkueen harjoituksissa kuin Lionel Messi, mutta nämä näytöt eivät portugalilaisluotsia vakuuttaneet.

– Mourinho ei saanut minusta parasta irti, aivan kuten hän ei saanut parasta irti Salahistakaan, Luís kertoi The Guardianin tuoreessa haastattelussa.

– Kärsin, kun yritin pitää Salahin aisoissa. Harjoituksissa hän oli kuin Messi. Oikeasti, kuin Messi. Kysykää keneltä tahansa.

[readmore from=Chelsea]

– Kun hän lähti Fiorentinaan, kysyin: ”Miksi lähdet Momo? Tämä on Chelsea”.

– Hän vain vastasi: ”Minun on pelattava.”

– Ajattelin, että tämä lapsi on todella hyvä. Hän ei koskaan lähtenyt rahan tai mestaruuksien perään. Hän halusi vain näyttää, että hän osaa pelata.

Ja näin hän myös teki. Salah, 28, on voittanut Valioliigan maalikuninkuuden kahdesti Liverpoolin paidassa ja johtaa sarjan maalipörssiä tälläkin hetkellä.

LUE MYÖS: