Norwich kärsi kotonaan Carrow Roadille ruman 5−1-tappion toiselle sarjanousijalle Aston Villalle lauantaina. Norwichin päävalmentaja Daniel Farke kertasi ottelun päätyttyä tappion syitä.

Norwich on kärsinyt viime aikoina loukkaantumisista, joten lähtökohdat peliin olivat vaikeat.

− Olemme useita kertoja osoittaneet, että pystymme päihittämään todennäköisyydet ja pystymme isoihin yllätyksiin. Mutta jos olen rehellinen, emme pysty siihen viikottain, muuten se ei olisi yllätys, Farke sanoi.

Farke murehti, että joukkue teki liikaa virheitä. Toisaalta päävalmentaja antoi myös tunnustusta Aston Villan tehokkuudelle maalipaikoissa. Farke puolusteli joukkueensa esitystä myös sillä, että osa pelaajista ei pystynyt harjoittelemaan viikon aikana ja tarvitsi kipulääkkeitä.

− Lisäksi yhdellä tai kahdella tärkeällä pelaajalla ei ollut paras päivä, Farke totesi.

Saksalaisvalmentaja saattoi viitata kommentillaan muun muassa Teemu Pukkiin, joka sai ottelussa keltaisen kortin ja jäi enimmäkseen pimentoon.

Lähde: The Pink’un