David Luiz ja Willian kutsuvat entistä Chelsea-tähteä Arsenaliin: ”He soittivat minulle”
Kuva: Getty Images
Entinen Chelsea-tähti Oscar on kertonut, miten David Luiz ja Willian ovat kannustaneet häntä siirtymään Arsenaliin.
Oscarin entiset joukkuetoverit Stamford Bridgeltä ja Brasilian maajoukkueesta ovat kumpikin siirtyneet Chelseasta Arsenaliin viimeisen vuoden aikana. Nyt he haluavat muodostaa 29-vuotiaan pelintekijän kanssa jälleennäkemisen Emiratesilla.
Oscar pelaa kuitenkin tällä hetkellä kiinalaisseura Shanghai SIPG:lle, eikä lähtö vaikuta mahdolliselta.
– He soittivat minulle. Juttelemme silloin tällöin. He sanoivat: ”Tule Arsenaliin, tule tänne”, Oscar kertoi Fox Sports Brasilille.
LUE MYÖS: Virallista: Arsenal kauppasi pitkäaikaisen palvelijansa Aston Villaan – siirtosumma yli 20 miljoonaa euroa
– Mutta minulle se on hieman hankalempaa. Minulla on sopimus Shanghain kanssa. Olisi hieman hankala lähteä.
– Willian lähti kun hänen sopimuksensa umpeutui. Olen iloinen siitä, että he ovat taas yhdessä. Olen iloinen, että Willian on iloinen.
[readmore from=Chelsea]
– Tärkeintä on olla iloinen, oli paikka mikä tahansa. Joten toivon että he ovat kumpikin iloisia siellä.
Oscar pelasi viisi kokonaista vuotta Chelseassa ennen kuin hän siirtyi 60 miljoonalla eurolla Kiinaan tammikuussa 2017. Hän pelasi Bluesille yhteensä 203 ottelua, joissa maaleja syntyi 38 kappaletta ja olisi avoin palaamaan Eurooppaan myöhemmin urallaan.
– Haluan todella palata Eurooppaan. Mutta en nyt. Juuri nyt minulla on kaikki hyvin Kiinassa. Minun sopimukseni on voimassa [vuoteen 2024 asti] ja toivon pelaavani täällä sen loppuun asti, Oscar lisäsi.
LUE MYÖS:
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin

- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”