Liverpool-kapteeni ottaisi Philippe Coutinhon avosylin takaisin: ”Se ei riipu minusta”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin kapteeni Jordan Henderson ottaisi Philippe Coutinhon mielellään takaisin. Hän kuitenkin myöntää, että brassitaiturin aika Anfieldilla on saattanut tulla jo lopullisesti päätökseen.
Liverpool myi Coutinhon Barcelonaan peräti 145 miljoonalla punnalla tammikuussa 2018. 27-vuotias keskikenttäpelaaja ei kuitenkaan onnistunut lyömään läpi Camp Noulla, minkä seurauksena hänet lähetettiin täksi kaudeksi lainalle Bayern Müncheniin.
Huhujen mukaan Jürgen Klopp olisi myös ollut halukas tuomaan entisen pelaajansa takaisin Anfieldille viime kesänä. Vaikka idea Coutinhon paluusta kuulostaisikin hyvältä Hendersonin korviin, ei hän halunnut ottaa osaa kyseisiin siirtopuheisiin.
– Phil on minun hyvä ystäväni. Minusta hän on poikkeuksellinen pelaaja, hänellä on sitä kaikkea, hänellä on mahtava asenne ja hän rakastaa jalkapalloa, Henderson kertoi Diario Sportin haastattelussa.
– Joten tottakai, minun mielestäni hän olisi tervetullut takaisin, mutta se ei riipu minusta. Tätä olisi varmaan parasta kysyä managerilta. Pojat ihailevat häntä, joten jos kysytte keneltäkään heistä, olen varma että he rakastaisivat ideaa hänen paluustaan.
– Mutta uskon että hänen aikansa täällä on tullut päätökseen. Hän on siirtynyt eteenpäin ja toivon, että lähitulevasuudessa me tulemme näkemään sen saman Philin kenet näimme täällä.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan