Sky: Huuhkajistakin tuttu Roy Hodgson tekemässä yllätyspaluun Valioliigaan – aloittamassa pestissään jo tiistaina
Huuhkajiakin yhdet karsinnat valmentanut Roy Hodgson on nappaamassa Watfordin avoimeksi jääneen managerinpaikan.
Erittäin kokenut 74-vuotias englantilainen oli viimeksi Crystal Palacen puikoissa. Hänen uskottiin jääneen viime kesänä eläkkeelle. Lontoolaisseuran ruoriin saapui Patrick Vieira.
The Hornets antoi maanantaina potkut toiselle huippukokeneelle veteraaniluotsille. 70-vuotias Claudio Ranieri joutui siirtymään syrjään.
Skyn mukaan Hodgson ottaa Watfordin komentoonsa jo tiistaina. Myös Fabrizio Romano kertoi sosiaalisessa mediassa englantilaispatruunan paluusta Valioliigaan.
Italialaistoimittajan mukaan sopimuksen lopuista yksityiskohdista keskustellaan tiistaiaamuna.
Romanon tietojen mukaan Watfordin ehdokkaiden joukossa oli myös kaksi italialaista manageria, mutta seurapomo Gino Pozzo halusi Hodgsonin.
Englantilainen olisi järjestyksessään jo Watfordin kolmas manageri tällä kaudella. Kauden aloitti Xisco Muñoz, joka sai potkut jo alkukaudesta.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Watford are working to appoint Roy Hodgson as new head coach in the coming hours. Final details to be discussed in the morning - Hodgson's waiting for his Premier League comeback.
#WatfordFC
Two Italian managers were also in the list but Pozzo wants to go for Hodgson.
Two Italian managers were also in the list but Pozzo wants to go for Hodgson.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
