Lähde: Southamptonin avainpelaaja saatavilla ilmaiseksi – Arsenal ja Man City kiinnostuneita

Goalin saamien tietojen mukaan Arsenal, AC Milan ja AS Monaco taistelevat kaikki Southamptonin laitapuolustaja Ryan Bertrandista tänä kesänä. Manchester Cityn on kerrottu myös tarkkailevan tilannetta.
Bertrandin ja Southamptonin väliset neuvottelut uudesta sopimuksesta ovat kaatuneet, joten englantilaispuolustajalla on lupa jättää seura ilman siirtokorvauksesta kesäkuun jälkeen.
– Katsomme muita kohteita, koska tekemäämme tarjousta ei ole hyväksytty hänen (Bertrandin) puoleltaan. Kun tulevaisuudelle ei löydy yhteistä polkua, on meidän tarkkailtava muita kohteita tälle pelipaikalle, Hasenhüttl totesi viikonloppuna lehdistölle.
[readmore from=Siirtouutiset]
31-vuotiaalle Bertrandille olisi tällä hetkellä kovasti käyttöä etenkin Arsenalissa, joka yritti hankkia hänet jo tammikuun siirtoikkunassa.
Mikel Arteta on joutunut sinnittelemään viimeiset viikot ilman pelikuntoista vasenta laitapuolustajaa, paikaten loukkaantunutta Kieran Tierneyä keskikenttämies Granit Xhakalla.
Bertrand on pelannut tällä kaudella 29 valioliigaottelua, joissa hän on syöttänyt yhden maalin. Southampton on Valioliigan sarjataulukossa neljänneksi viimeisenä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin