AS: Lontoon ja Milanon välillä hierotaan isoa puolustajakauppaa – valioliigaseuralle jopa liian isoa?
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti AS spekuloi kahden korkean profiilin laitapakin liikkeillä eri puolille Eurooppaa.
Lähteen mukaan Arsenalin Héctor Bellerín on ajautumassa jatkuvasti poispäin Gunnersista, kuten on useissa huhuissa pitkään ennakoitu. Mikäli espanjalainen todella seuran jättää, on tälle luonnollisesti hankittava korvaaja.
Arsenal tarvitsee oikean puolustajan paikalle nimenomaan sellaisen dynaamisen, hyökkäysvoimaisen pelaajan, jollainen Bellerín ennen loukkaantumisiaan, ja murtautuessaan Espanjan A-maajoukkueeseen saakka oli.
[readmore from=hector-bellerin]
AS toistaa jonkin aikaa kierrellyttä juorua, jonka mukaan Arsenal pitäisi Achraf Hakimia juuri sopivana paikkaajana Bellerínille. Ongelmaksi muodostuu vanha tuttu, raha. Internazionale, joka hankki Marokon maajoukkuepakin Real Madridista vasta viime syyskuussa, haluaa tästä 50 miljoonaa euroa, 10 miljoonaa enemmän kuin mitä se itse pelaajasta pulitti.
Hakimi on Belleríniä neljä vuotta nuorempi, ja varsin todennäköisesti ensi kesänä nostanut taas yhtä isoa pokaalia lisää – Internazionale on vahvin ehdokas Serie A:n mestariksi tällä kaudella. Madridissa syntynyt peluri on ehtinyt lisäksi juhlia muun muassa Mestarien liigan voittoa Realissa kaudella 2017-2018.
Jo teini-ikäisenä pohjoislontoolaistuneen, julkisuudessa oikeiden asioiden kanssa viihtyvän Bellerínin saappaat Arsenalissa ovat lopulta melko isot täytettäviksi, vaikka tämän rooli kentällä onkin ollut kaventumaan päin. 26-vuotiaan viimeisin sopimus Emiratesilla jatkuu vuoteen 2023, ja mikäli tämä todella lähtee, riippuvat mahdollisuudet paikkaajan hankkimiseen toki myös siitä, mitä Bellerínistä maksetaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham ei kestänyt paineita – suli totaalisesti putoamistaistelun kannalta tärkeässä pelissä
- Manchester City löysi yllättävän sankarin liigacupin finaalissa
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa