Liverpoolin hyökkääjän lainapesti laitettiin vireille siirtoikkunan viimeisenä päivänä: ”En odottanut sitä yhtään”

Liverpoolin laitahyökkääjä Takumi Minamino kertoo lainaseuransa Southamptonin sivuilla, ettei osannut yhtään odottaa lähtevänsä kesken kauden vuokralle toiseen joukkueeseen.
Minamino, 26, siirtyi Liverpoolin viime vuoden tammikuussa Red Bull Salzburgista, mutta hän ei ole vielä onnistunut lyömään läpi Anfieldillä. Kuluvalla kaudella hän ehti pelata vajaat 800 minuuttia Liverpoolin paidassa ennen kuin lähti Southamptoniin.
Japanilaislaiturin lainasiirto julkistettiin talven siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Minamino sai itsekin tietää vasta tuona päivänä, että Southampton haluaisi hänet loppukaudeksi riveihinsä. Hänellä ei ollut juurikaan aikaa pohtia vaihtoehtojaan, mutta hän soitti Japanin maajoukkueen kapteenille, Southamptonin entiselle topparille Maya Yoshidalle tiedustellakseen tältä Saintsista.
– Silloin oli [siirtoikkunan] viimeinen päivä. Olin muistaakseni juuri tullut harjoituksista ja kello oli noin viisi. Jotkut tyypit soittivat minulle, ja se (siirto) vain tapahtui, kertasi Minamino.
– En odottanut sitä yhtään, joten olin luultavasti kaikista yllättynein, kun sain sen puhelun. Se oli hyvä tunne. Se oli minulle hyvä mahdollisuus ja minulla oli siitä positiivinen tunne. Halusin tarttua siihen mahdollisuuteen ja täällä minä olen.
– Puhuin noin puoli tuntia Mayalle ennen kuin siirto sinetöitiin keskiyön paikkeilla. Kysyin häneltä joukkueesta, managerista ja pelaajista. Hän kertoi minulle kaiken, hän selitti joitain positiivisia asioita tästä joukkueesta. Puhuin Mayalle paljon.
Southamptonissa Minamino on päässyt pelaamaan kuudessa ottelussa ja kiittänyt vastuusta kahdella maalilla.
– Jalkapalloilijalle tärkeintä on päästä pelaamaan, sanoi japanilaislaituri.
– Siitä on apua itseluottamukseni kanssa, kun pääsen pelaamaan enemmän. Haluan pelata enemmän. Itseluottamukseni kasvaa mitä enemmän autan joukkuettani voittamaan.
– Valioliigassa pelaaminen on ollut lapsesta asti unelmani. Nautin todella paljon siitä, että olen saanut mahdollisuuden pelata Valioliigassa.
– Minulla on vain muutama kuukausi aikaa auttaa joukkuetta, mutta haluan tehdä kovaa töitä ja käyttää kaikkia ominaisuuksiani, jotta joukkue pelaisi hyvin ja nousisimme taulukossa mahdollisimman paljon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä