Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
Simon Adingra siirtyy Brightonista Valioliigan sarjanousijan Sunderlandin riveihin. Norsunluurannikon maajoukkuepelaajan sopimus on viisivuotinen.
Sunderland maksaa Adingrasta, 23, Sky Sportsin tietojen mukaan 21 miljoonan euron siirtokorvauksen. Summa voi nousta bonusten täyttyessä 2,9 miljoonaa euroa.
Adingra on Sunderlandin kesän kuudes hankinta. Nousukarsintojen voittajana Valioliigaan palaava Black Cats on käyttänyt peräti 116 miljoonaa euroa siirtoikkunan aikana.
Adingra siirtyi Brightoniin Tanskasta Nordsjaellandista tammikuussa 2022. Laituri lähetettiin tuolloin lainalle Belgiaan Union Saint-Gilloiseen ja debyytti Englannissa tapahtui vasta kauden 2023-24 alussa.
Adingra tehtaili Brightonissa 73 kilpailulliseen otteluun 12 maalia ja syötti viisi.
Sunderlandin kesän kallein hankinta on 31,5 miljoonaa euroa maksanut Strasbourgin keskikenttäpelaaja Habib Diarra. Muita värväyksiä ovat olleet viime kauden seurassa lainalla viettänyt keskikenttäpelaaja Enzo La Fee AS Romasta, Club Brüggen laituri Chemsdine Talbi, Union Saint-Gilloisen keskikenttäpelaaja Noah Sadiki ja ilmaissiirrolla saapunut Atlético Madridin toppari Reinildo Mandava.
Sunderland myi myös keskikenttäpelaajansa Jobe Bellinghamin 30,5 miljoonalla eurolla Saksan Bundesliigaan Borussia Dortmundiin ja laiturinsa Tom Watsonin Brightoniin 12 miljoonalla eurolla.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Chelsea sai korvaajan Marc Cucurellalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Sunderland: Tuhkimotarina ei toistu
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta

- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä