Liverpool ja Chelsea kohtasivat kauden toiseksi viimeisissä valioliigaotteluissaan keskiviikon iltatunteina. Anfieldin isännille ottelussa oli kyse lähinnä valmistautumisesta pokaalin nostoon. Chelsea puolestaan oli tilanteessa, jossa se tarvitsi joko tästä, vai viimeisestä pelistään voiton, varmisaakseen paikan ensi kauden Mestarien liigaan. Sitä voittoa Blues saa jäädä hakemaan sunnuntaina, Wolvesin kustannuksella.

Pokaali-illan ottelussa tehtailtiin kaikkiaan kahdeksan maalia.

Naby Keïta iski Liverpoolin johtoon ennen puolen tunnin täyttymistä, upealla kaukovedolla oikealle ylös.

Trent Alexander-Arnold pääsi jälleen esittelemään laadukasta vapariaan, kun ottelua oli pelattu 38. minuuttia. Pallo yli muurin, 2-0. Frank Lampard kävi ennen vetoa todella kuumana; Chelsealta oli jo tätä ennen hylätty maali paitsiona, kun taas kyseisessä tilanteessa oltiin monin paikoin sitä mieltä, ettei vapaapotkua olisi pitänyt tuomita lainkaan. Kepa Arrizabalagan jähmettyminen maalilleen hämmensi toisaalta myös.

Mestarit näyttivät osoittavat ylivertaisuuttaan vielä lisää ennen taukoa, kun Georginio Wijnaldum iski kulmapotkun jälkitilanteesta taululle 3-0.

Edelleen ensimmäisellä puoliajalla iski kuitenkin myös Chelsea. Olivier Giroud siirsi läheltä tilanteeksi 1-3, Virgil van Dijkin ja Andy Robertsonin katsellessa vierestä.

Ilotulitusta seinien molemmin puolin

Samalla, kun toisen jakson aikana pommit alkoivat paukkua Anfieldin ulkopuolella, järjestivät joukkueet edelleen omaa ilotulitustaan kentällä.

55. minuutilla nimensä maalitilastoihin sai myös Roberto Firmino. Brasilialaisen osuma syntyi Alexander-Arnoldin keskityksestä.

OptaJoe

@OptaJoe
13 - Trent Alexander-Arnold's assist for Roberto Firmino's goal was his 13th in this season's Premier League, breaking his own record for most assists by a defender in a single season in the competition (previously 12 in 2018-19). Delivery.

Kuusi minuuttia tästä, ja myös Alisson sai jälleen antautua – 4-2 -maalista vastasi vasta kaksi minuuttia kentällä olemaan kerennyt Tammy Abraham.

Samaan aikaan kentälle tullut Christian Pulisic syötti Abrahamin maalin, ja kavensi vielä omalla osumallaan pelin lukuihin 4-3, kun pelattiin 73. minuuttia.

FOX Soccer

@FOXSoccer
59'—Subs on
61'—Assist
73'—Goal

Christian Pulisic is stealing the show ⚡

Robertson nappasi pallon omalta maaliltaan Chelsean kulmapotkun jälkeen, rynnisti vasenta laitaa, keskitti maalilla odotelleelle Alex Oxlade-Chamberlainille; 5-3.