Chelsealla tuskainen ilta Brightonin isäntänä – lontoolaisten johto suli lisäajalla

Chelsea ja Brighton pelasivat keskiviikkona 1-1-tasapelin Valioliigassa.
Ottelu lähti käyntiin Chelsean hienoisessa hallinnassa, mutta hyökkäyksiä nähtiin kummassakin päädyssä. Varsinaiset vaaralliset tontit olivat kuitenkin vähissä.
Reilun vartin kohdalla pallo osui Brightonin tolppaan, kun Chelsean kapteeni César Azpilicueta sai tuikattua kuulan pelaajaröykkiön läpi kulmapotkun jälkitilanteessa.
Chelsean ottelu sai ikävän käänteen avausjakson puolivälissä, kun huippukautta pelaava laitapuolustaja Reece James ontui jalkaansa pidellen vaihtoon. Hänen paikkansa otti Marcos Alonso.
Heti vaihdon jälkeen Chelsea siirtyi johtoon, kun Romelu Lukaku puski Mason Mountin antaman kulmapotkun sisään. Lukaku onnistui maalinteossa myös edellisen kierroksen ottelussa Aston Villaa vastaan.
Ensimmäisen puoliskon edetessä Brighton tuli peliin selkeästi paremmin mukaan, mutta Chelsean puolustus säästi maalivahti Edouard Mendyn huipputorjunnoilta.
Tauolle mentäessä Chelsealle oli kirjattu kuusi maalintekoyritystä ja Brightonille yhdeksän.
Brighton tuli myös toiselle jaksolle pirteästi ja aiheutti jatkuvaa uhkaa lontoolaisten maalille. Chelsealla oli sauma karata kahden maalin karkumatkalle, kun Callum Hudson-Odoi ja Mount pääsivät hyökkäämään kahdella yhtä vastaan, mutta Hudson-Odoin syöttö pysähtyi ainoaan tiellä olleeseen puolustajaan.
Kotijoukkue oli ajoittain jopa hätää kärsimässä, mutta Brightonin viimeiset ratkaisut olivat pitkään poikkeuksetta kehnoja.
Brighton sai lopulta tasoituksensa ensimmäisellä lisäminuutilla. Marc Cucurella pääsi keskittämään näppärän kuvion päätteeksi Danny Welbeckille, joka puski pallon tarkasti sisään.
Chelsea nousi tuloksen myötä sarjataulukossa toiseksi ja Brighton 10. sijalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?

- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa