Valioliiga palasi keskiviikkona yli kolme kuukautta kestäneeltä koronavirustauoltaan.

Aston Villa isännöi tyhjällä Villa Parkilla Sheffield Unitedia. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Sheffield United on sarjassa kuudentena. Aston Villa on sen sijaan putoamassa ollen toiseksi viimeisenä.

Pelillisesti kamppailu ei noussut sarjan legendaarisimpien otteluiden joukkoon, mutta eräs välikohtaus takasi sen, että ottelusta puhutaan vielä pitkään.

Juuri ennen avausjakson loppua Sheffield United nimittäin sai pallon jo maaliin, ja seuran olisi kaiken järjen mukaan pitänyt siirtyä johtoon. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka pallo ylitti selvästi maaliviivan.

Ottelun erotuomari Michael Oliver ei saanut kelloonsa ilmoitusta siitä, että pallo meni yli viivan ja englantilaismedioiden mukaan tuomari sai tietää vasta puoliajalla pallon menneen maaliin.

Lue uutisemme aiheesta täällä. Uutisessa on myös linkki videoon, jossa kyseenalainen tilanne näkyy.