Tykkinainen kävi lontoossa katsomassa Gunnersien edesottamuksia livenä. Tässä otteluraportti ja saamme vielä tarkemman kuvauksen koko reissusta myöhemmin.

”Matchday. Aurinkoa ja vähän tuulta.
Ollaan aamusta jo liikkeellä, aamupala syötynä,
kävellään Highburyn suuntaan Gillespie Roadia.
Krääsäkojuja pystytetään kadun varteen ja
löydän ihanan Sagna-pinssin yhdestä kojusta.
Se on pakko ostaa.

Haluan olla ajoissa Emiratesilla, että ehdin
nauttia tunnelmasta mahdollisimman pitkään.
Sunderlandin maalivahdit tulevat kentälle lämmittelemään
ja kun niiden tulee kuuma, kaksi pikkupoikaa vieraskatsomosta
saa niiden verryttelypusakat. Aika söpöä.

Vihdoin tulee Zesny ja Fabianski kentälle myös.
Valitettavasti me ollaan Clock Endissä ja
Zesny ja Fabianski North Bankin puolella.
Mutta kun oikeen haluaa nähdä, niin näkee.
On ne ihania. Sydän on ihan kuumana.
Ja sitten tulevat muut pelaajat. Sydän pomppaa ja hakkaa,
ne on tuolla livenä, mun murut, iha oikeesti olemassa.
Juoksevat edestakasin ja hyppelevät ympyrässä.
Tekis mieli juosta kentälle ja halata ja suukottaa niitä.
Mutta hillitsen itseni ja tyydyn vaan nauttimaan näkemästäni.

Jonkin ajan päästä alkaa soida Wonder of You
”when no-one else can understand me…”
ja mulla menee kylmiä väreitä ja hyvä ettei tule kyyneleet silmiin.
Oon Emiratesilla ja peli alkaa. Uskomaton tunne.

Minuutti pelattu ja Gervinho syöttää Robin Van Persielle.
Seuraavaks me ollaan pystyssä ja huudetaan kuin hullut.
Rosicky on hyvässä vauhdissa,
on ilo katsella kun Tomas viilettää pitkin kenttää.
Hassu juttu, kuinka paljon paremmin peliä
pystyy seuraamaan katsomosta, ilman selostusta.
Keskittyy vain olennaiseen, itse peliin.

Puoliajalla käyn vessassa, naisena on hyvä olla,
kun vessajonoa ei ole ollenkaan.

Toinen puoliaika alkaa ja ilmassa on odotusta,
meidän on pakko tehdä maali, tasapeli ei ole ratkaisu.
Ja maalihan tulee ! Robin Van Persien vapaapotku on loistava,
ja taas me seistään ja huudetaan.
Kylmiä väreitä menee käsivarsissa, kun meidän katsomosta huudetaan
alaspäin viistoon Sunderlandin katsomoon ”who are ya !”
ja osoitetaan kädellä faneja.
Se on sitä viimeistä voitonriemua, uhoa ja takaisinantoa,
Sunderlandin kannattajat kun tekivät samaa silloin,
kun Sebastian Larsson oli tehnyt Sunderlandin maalin.

Peli vihelletään pelatuksi ja katson isolta näytöltä
Kuinka Zesny lähettää lentosuukon. Uih.
Robin kiittää faneja keskellä kenttää ja
tän tykkinaisen sydän on sulaa vahaa.
Rakastan rakastan.

Me jäädään istumaan katsomoon vielä hetkeksi aikaa.
Maalien verkkoja rullataan, kentällä häärii kunnostajia
enkä mä haluaisi lähteä ikinä pois.
Kävellään We’re the Clock End – seinän ohitse rappusille
ja alhaalla vielä Arsene Wengerin ison kuvan eteen.
”It’s better than being in heaven.
Heaven certainly would not be this good.”
Brian Clough on niin oikeassa.

Me lähdetään kohti Eaglet Pubia, siellä on Away Boyz keikalla.
Mun jalat ei koske maata, mutta se ei haittaa. Ei ollenkaan.
Ja ai niin, mä näin ennen matsia mun sielunveljen.
Pienen pojan, jolla oli päällä Fabregas-paita.
Söpönen ilmestys.

Kiitos Gunners, kiitos Emirates.
Sydämellä, Maarit”

Aiheet Näkökulmat Tykkinainen