Viikonloppu ei tuonut lopullisia ratkaisuja Valioliigassa
Viikonloppu ei tuonut lopullisia ratkaisuja mihinkään osaan sarjataulukkoa.
Mestaruustaistelussa manchesterilaisjoukkueet etenevät viimeiselle kierrokselle rinta rinnan, joskin Cityn osalta tilanne näyttää nyt todella herkulliselta.
0-2 vierasvoitto Newcastlesta oli suuri koetinkivi Roberto Mancinin miehistölle, mutta kahdella Yaya Touren maalilla siniset ottivat ison askeleen kohti ensimmäistä mestaruutta 44. vuoteen.
Jopa manageri Mancini itse tunnusti tässä vaiheessa, että he ovat nyt suosikkeja mestaruustaistossa. Tähän asti italialainen on sysännyt ennakkosuosikin asemat edelleen Manchester Unitedin päälle.
Tottenhamilla ja Newcastlella oli mahdollisuus ottaa sarjan kolmospaikka Arsenalin takerreltua Norwichia vastaan, mutta molemmat jättivät tilanteen hyödyntämättä.
Newcastlen tappio Cityä vastaan ei ollut yllätys, mutta Tottenhamin jääminen 1-1 tasapeliin Aston Villan vieraana oli heikko esitys.
Arsenal pitää nyt kolmospaikkaa pisteen erolla Tottenhamiin. Neljäntenä oleva Newcastle on jäänyt jo kaksi pistettä.
Putoamistaistelu on viimevuotiseen tapaan todella tiukka Wolvesin ollessa ainoa varma putoaja tässä vaiheessa.
Bolton näytti jo varmistelevan itselleen hyvät asemat, mutta viime hetkillä West Brom nousi tasapeliin ja QPR teki voittomaalin Stokea vastaan.
QPR saa viimeisellä kierroksella vastaan Manchester Cityn, joten jännitettävää riittää vielä. Jotenkin ei jaksa uskoa Wiganin enää kompastuvan tänään Blackburnia vastaa, joten tämä olisi sinetti Roversin haaveille sarjapaikan säilyttämisestä.
Tässä kaikki eiliset tulokset:
Sunnuntai 6.5.
Man United – Swansea 2-0
Aston Villa – Tottenham 1-1
Bolton – West Brom 2-2
Fulham – Sunderland 2-1
QPR – Stoke 1-0
Wolves – Everton 0-0
Newcastle – Man City 0-2
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla

- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”