Manchester Citylle kauden ensimmäinen pysti

Manchester City vei kauden ensimmäisen pokaalin voittamalla Community Sheildissä Chelsean. Lontoolaiset tosin aloittivat maalinteon ensimmäisellä puoliajalla, kun Fernando Torres iski viisi minuuttia ennen taukoa pallon vasemmalla jallallaan maalin perukoille. Alkukaudesta tullaan näkemään kuinka tärkeä maali tuo Torresille oli, sillä miehen otteet ovat EM-kilpailuista lähtien olleet huomattavasti parempia kuin viime kaudella.

Ottelun kulminaatiopisteeksi muodostui Branislav Ivanovicin ottama tyhmä punainen kortti ensimmäisellä puoliajalla. Hölmö taklaus Aleksandar Kolarovia vastaan vei Chelsean taistelemaan vajaalla yli puolet ottelusta.

Toisen puoliajan alussa näytti Manchester City sitten miksi se keräsi viime kaudella peräti 25. pistettä lontoolaisia enemmän. 12. minuuttia ja kolme maalia. Yaya Touré, Carlos Tevez and Samir Nasri löivät maalin mieheen ja peli oli kääntynyt.

Chelsea tuli vielä maalin päähän, kun maalivahti Costel Pantilimon sähläsi pallon Daniel Sturridgen vedosta Ryan Bertrandille, joka iski ottelun loppulukemat 2-3.

Chelsea otti ottelussa viisi keltaista ja yhden punaisen kortin. Tuomari Kevin Friendin avustuksella lontoolaiset selvisivät ilman lisäpunaisia ja täyttä katastrofia, sillä Frank Lampard ja Ramires olisivat ottelussa ansainneet toiset keltaiset kortit. Myös Cityn Stefan Savic olisi ensimmäisellä puoliajalla ansainnut toisen keltaisen kortin, mutta sen jäädessä tuomarin taskuun, otti Roberto Mancini nuorukaisen puoliajalla vaihtoon.

Manchester City piti palloa 66% ottelusta, joka kertoo kaiken tarvittavan sinikoneen hallinasta. Vaikka Mancini jo medialle toppuutteli, että ovat kakkos, kolmos tai jopa vasta nelos suosikkeja tulevalla kaudella, ei joukkue varmasti tule tyytymään mihinkään muuhun kuin mestaruuteen.