
Manchester United avasi maali- ja voittosarakkeensa Fulhamin kustannuksella. Uudet hankinnat
Robin van Persie ja
Shinji Kagawa onnistuivat maalinteossa uuden seuransa paidassa.
Wayne Rooney kannettiin loppuhetkillä paareilla pois kentältä.
Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta mahdollisimman huonosti. Vain kahden minuutin pelin jälkeen
Bryan Ruiz syötti vapaapotkusta pallon
Damien Duffille, joka laukoi Fulhamin johtoon.
United tasoitti kahdeksan minuuttia myöhemmin. Van Persie huudatti kotiyleisöä iskemällä
Patrice Evran keskityksen vaikeasta asennosta Fulham-maalin takanurkkaan.
Tasoitusmaalin jälkeen kotijoukkue otti pelin hallintaansa. Seuraava hyvä maalipaikka syntyi 25. minuutilla.
Matthew Briggsin pallonmenetys johti Unitedin vastahyökkäykseen. Kagawa tarjoili paikan
Ashley Youngille, joka laukoi yli maalin.
Samaan aikaan Fulham pyrki jäädyttämään peliä. Lontoolaisten paletti valui hyökkääjiä myöten hyvin alas omalle kenttäpuoliskolle.
35 minuutin kohdalla
Mark Schwarzer ei pystynyt liimaamaan
Tom Cleverleyn laukausta. Irtopalloon pääsi ensimmäisenä Kagawa, joka ei erehtynyt maalinteossa.
Pari minuuttia myöhemmin Schwarzer pelasti Fulhamin takaiskulta. Ensin Young laukoi tolppaan, minkä jälkeen vierasjoukkueen maalivahti ehti
Rafaelin laukauksen tielle.
Kuusi minuuttia edellisen maalin jälkeen Young pääsi keskittämään vasemmalta laidalta. Oikea laitapakki Rafael oli yllättäen hyökkäyksen ylin mies. Brasilialainen teki kotijoukkueelle kolmannen maalin harvinaisesti päällään.
Ensimmäisen puoliajan viimeinen paikka siunaantui
Mladen Petricille. David de Gea torjui ensin Duffin laukauksen. Irtopalloon pääsi Petric, mutta de Gea veti jälleen pidemmän korren torjuen pallon yläriman kautta yli maalin.
Toinen puoliaika alkoi huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Vierasjoukkueen tasoitus tuli jokseenkin puun takaa. De Gean heikko vastaantulo keskityspalloon johti maalinedusflipperiin. Lopulta pallo päätyi
Nemanja Vidicistä omaan maaliin.
Fulham piristyi kavennusmaalinsa jälkeen. De Gea joutui venymään loistavaan reaktiotorjuntaan
Moussa Dembelen hyvän juoksun päätteeksi.
Viimeisillä minuuteilla
Hugo Rodallega potkaisi pallontavoittelutilanteessa Rooneya jalkaan. Reisivamma pitänee ManU-hyökkääjän kolmesta neljään viikkoa sivussa.

Ottelun jälkeen Valioliiga.com haastatteli ManU:n entistä pelaajaa
Clayton Blackmorea, joka oli mukana voittamassa Valioliigahistorian ensimmäistä mestaruutta. Kysyimme Blackmorelta, mitä mieltä hän on Unitedin iskukyvystä.
”Mestaruuden voittaminen on täysin realistista”, Blackmore sanoi. ”Viime kaudella nähty kompurointi ei ole Unitedin tapaista. Toisaalta loukkaantumisia sattui myös epätavallisen paljon.”
Blackmore ei epäröinyt kysyttäessä pahimmista kilpailijoista.
”Manchester City on ehdottomasti vahva. Mikäli heillä ei peli kulje syksyllä, he voivat ostaa lisää pelaajia tammikuussa. Chelsea on myös kova. Sinisten pelityyli on muuttunut
Didier Drogban lähdön myötä. Nyt palloja pelataan enemmän maata pitkin.”
Lopuksi Blackmore halusi lähettää terveisensä Valioliiga.comin United-faneille.
”Haluan kiittää kannatuksesta. United on historian suurin jalkapalloseura. Tarvitsemme kannatusta Suomesta ja kaikkialta maailmasta, jotta saamme sen pienen edun verrattuna muihin suurseuroihin.”
LUE MYÖS: