Valioliiga-pelaajia lainalle kevääksi
Southampton, Newcastle, Fulham ja Manchester City ovat sopineet pelaajiensa lähettämisestä lainalle peliajan toivossa.
Southamptonin hyökkääjä Tadanari Lee pelaa entisessä seurassaan FC Tokyossa kesäkuun loppuun asti. 27-vuotias japanilainen siirtyi Saintsiin vuosi sitten, mutta loukkaantumiset ovat vaivanneet miehen uraa. Tällä kaudella hän on pelannut kolmessa ottelussa, kaksi kertaa Liigacupissa ja kerran FA Cupissa.
Kakkosliigan Gillingham lainaa yhden pelaajan Newcastlesta ja yhden Fulhamista. Harakoista Gillsiin siirtyy keskikenttäpelaaja Martin Richardson, 20. Fulham puolestaan vahvistaa Gillinghamia laituri Ryan Williamsilla, 19. Molempien pelaajien sopimus on alkuun kuukauden pituinen. Kumpikaan ei ole vielä debytoinut emoseuransa edustusjoukkueessa.
Mestaruussarjan Blackburn vahvistaa rivejään Manchester Cityn Karim Rekikillä. 18-vuotias puolustaja pelaa Roversissa loppukauden. Rekiki teki Valioliiga-debyyttinsä joulukuussa, jolloin hän oli avauskokoonpanossa Readingia vastaan pelatussa ottelussa.
Aiemmin helmikuussa Arsenal vahvisti lainanneensa Andre Santosin loppukaudeksi brasilialaiseen Gremioon. Santosin on yhä vaikeampaa mahtua vasemman pakin paikalle, sillä Tykkimiehet hankki tammikuussa kyseiselle paikalle Nacho Monrealin. Toisaalta Monreal ei ole edustuskelpoinen Mestarien liigassa. Siirron ajankohta on erikoinen myös siksi, että Kieran Gibbs on sivussa neljästä kuuteen viikkoa, eikä paikkaaja Thomas Vermaelenkaan ole täydessä kunnossa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Phil Foden ykköshahmo – Manchester City avasi MM-turnauksen voitolla
- Chelsean miljoonahankintaa uhkaa neljän vuoden panna
- Pep Guardiola teki poikkeuksellisen päätöksen Manchester City -urallaan: ”Joskus haluan olla myös itse pomo”
- Arsenal-luotsi Mikel Artetan apuvalmentaja siirtymässä Serie A:han
- Katso: Valioliigan otteluohjelma julkaistu
- Siirto askeleen lähempänä? Arsenal pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta huippuhyökkääjän kanssa
- Argentiinan maajoukkuevahti siirtymässä Crystal Palaceen
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Chelsean miljoonahankintaa uhkaa neljän vuoden panna
- Pep Guardiola teki poikkeuksellisen päätöksen Manchester City -urallaan: ”Joskus haluan olla myös itse pomo”
- Phil Foden ykköshahmo – Manchester City avasi MM-turnauksen voitolla
- Siirto askeleen lähempänä? Arsenal pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta huippuhyökkääjän kanssa
- Katso: Valioliigan otteluohjelma julkaistu
- Argentiinan maajoukkuevahti siirtymässä Crystal Palaceen
- Arsenal-luotsi Mikel Artetan apuvalmentaja siirtymässä Serie A:han
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista