Gareth Bale oli suurin voittaja eilisessä pelaajayhdistyksen palkintogaalassa. 23-vuotias Tottenham-laituri kaappasi itselleen sekä Vuoden pelaajan, että Vuoden nuoren pelaajan palkinnot.

”Tämä on suuri kunnia. Se, että pelikaverini äänestävät minut Vuoden pelaajaksi on suurimpia asioita koko lajissa. On hienoa voittaa ja olen erittäin kiitollinen”, kommentoi Bale valintaansa.

Bale on kaikkien aikojen kolmas pelaaja, joka on voittanut samana vuonna molemmat palkinnot. Aiemmin samaan ovat pystyneet ainoastaan Cristiano Ronaldo sekä Andy Gray. Ronaldo tyhjensi palkintopöydän vuonna 2007, kun taas Gray teki saman 1977. Bale valittiin Vuoden pelaajaksi myös toissa kaudella.

Bale on pelannut tähän mennessä fantastisen kauden Valioliigassa. Walesilainen on tehtaillut 19 maalia 29 ottelussa. Lisäksi mies on antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä ja luonut peräti 68 maalipaikkaa. Vuoden vaihduttua Balen vire on ollut pysäyttämätön, sillä mies on osunut 14 kertaa 17 ottelussa.

Bale jätti äänestyksessä taakseen Liverpoolin Luis Suárezin sekä viime vuoden voittajan Robin van Persien. 26-vuotiaan Suárezin osakkeet saattoivat laskea viimeviikkoisen puremisepisodin vuoksi. Uruguaylainen kärsii tällä hetkellä kymmenen ottelun mittaista pelikieltoa. Lisäksi Suárez sai äänekkäät buuaukset gaalassa.

Maalipörssiä johtava van Persie kärsi alkukeväästä pahasta laskusuhdanteesta. 29-vuotias hollantilaishyökkääjä pelasi helmi-maaliskuun välisenä aikana yli 10 ottelua tehden ainoastaan yhden maalin. Van Persie on kärsinyt myös aikaisemmin kevään koittaessa suvantoajoista. Kuiva kausi alkukeväästä saattoikin vaikuttaa United-hyökkääjän kolmanteen sijaan äänestyksessä.

Muita ehdokkaita vuoden pelaaksi olivat Juan Mata, Eden Hazard sekä Michael Carrick. Jokainen ehdokkaista selvitti tiensä Vuoden joukkueseen.

Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Gordon Taylor näkee Balen hyvänä roolimallina nuorille lajin harrastajille.

”Kaikki tietävät, että Suárez on loistava jalkapalloilija. Ajoittain toivoisin vain, ettei mies sortuisi ylilyönteihin koska jalkapalloilijat ovat roolimalleja ja Gareth sekä Robin van Persie ovat todella hyviä esimerkkejä nuorelle sukupolvelle”, Taylor perusteli valintaa.

Kuluvalta kaudelta Bale nimesi kahdeksi suosikkimaalikseen osumat Norwichia sekä West Hamia vastaan.

”Nämä kaksi ovat suosikkini tältä kaudelta. Minulla on ollut tänä vuonna vähemmän maaliin johtaneita syöttöjä, mutta olen päässyt näinä päivinä enemmän maalipaikoille. Se on tietenkin auttanut maalivainuani, mikä ollaan nähty tällä kaudella”, Bale kertoi Sky sportsille.

Suurimpana yksittäisenä tekijänä maalivainuunsa Bale pitää ensimmäistä ammattilaisseuraansa Southamptonia, jossa walesilainen pelasi huomattavasti keskemmällä verrattuna Tottenhamiin. Spursissa Walesin maajoukkuepelaaja on pelannut lähes koko uransa laitalinkkinä lukuunottamatta ensimmäisiä kausia, jolloin mies pelasi vasemman laitapuolustajan paikkaa.

”Olen laukonut enemmän. Olen myös ajanut enemmän keskeltä sisään”, Bale kertoi muiksi syiksi maalivireeseensä.

PFA:n valitsema Valioliigan Vuoden joukkue kokonaisuudessaan

Maalivahti: David De Gea (Manchester United)

Puolustajat: Pablo Zabaleta (Manchester City), Jan Vertonghen (Tottenham), Rio Ferdinand (Manchester United) ja Leighton Baines (Everton)

Keskikenttä: Michael Carrick (Manchester United), Gareth Bale (Tottenham), Juan Mata (Chelsea) ja Eden Hazard (Chelsea)

Hyökkäys: Robin van Persie (Manchester United) sekä Luis Suárez (Liverpool)

Lähteet: SkySports.com, BBC.co.uk ja Guardian.co.uk