Bannan siirtyy Crystal Palaceen
Crystal Palace jatkaa pelaajahankintojaan muutama tunti ennen siirtoikkunan umpeutumista. Tällä kertaa joukkueeseen liittyy Skotlannin maajoukkuepelaaja Barry Bannan. Aston Villasta siirtyvä Bannan solmi Palacen kanssa kolmivuotisen sopimuksen.
23-vuotias Bannan oli Palace-käskyttäjä Ian Hollowayn alaisuudessa jo Blackpoolissa, ja he nostivatkin seuran yhdessä Valioliigaan vuonna 2010.
Leedsissä ja Derby Countissa lainalla ollut Bannan murtautui Aston Villan edustusjoukkueeseen heidän junioriakatemiastaan joulukuussa 2008. Lopulta hänelle kertyi otteluita 83.
– Lähdin viikonloppuna takaisin kotiin Skotlantiin tapaamiseen maajoukkueen kanssa, mutta nyt jouduin tulemaan takaisin Englantiin. Uutiset kuitenkin olivat hyviä, Bannan veisteli.
– Olin Blackpoolissa tämän kaverin (Holloway) kanssa kun nousimme Valioliigaan, se oli ehkä urani tämänhetkinen kohokohta.
– On iso juttu lähteä Villasta ja haluaisin kiittää faneja, mutta elämässäni alkaa nyt uusi vaihe enkä malta odottaa sitä. Haluan saada jalkani oven väliin ja aloittaa harjoittelemaan, toivottavasti pääsen joukkueeseen. En ole pelannut tällä kaudella enkä paljoakaan viime kaudella, joten en malta odottaa pääseväni eteenpäin.
Lähde: Crystal Palacen nettisivut
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele