PSG jätti Chelsean hankalaan asemaan
Kuva: Getty Images
Chelsea joutui Mestarien puolivälierissä vaikeaan asemaan, kun joukkue kärsi pahan 3-1-vierastappion Paris Saint-Germainin vieraana. Bluesilla oli ottelussa epäonnea, sillä pariisilaisten voittomaali syntyi lontoolaisten oman pelaajan David Luizin jalasta. Otteluparin toinen osa pelataan viikon päästä jolloin Chelsea tarvitsee vähintään kahden maalin johdon selvitäkseen jatkoon.
PSG sai ottelulle loistavan alun ja siirtyi johtoon jo kolmannella minuutilla. John Terry puski pallon suoraan Ezequel Lavezzille, joka ampui pallon suoraan ilmasta Petr Cechin taakse.
Chelsea sai 24. minuutin kohdalla paikan tasoitukseen rangaistuspotkusta Thiago Silvan kaadettua Oscarin nurmen pintaan. Eden Hazard ei tilaisuudesta erehtynyt vaan tasoitti lukemat 1-1:een tarkalla sijoituksella. Ensimmäisen puoliajan lopulla Hazard oli lähellä viedä Bluesin johtoon, mutta belgialaisen epäonneksi laukaus osui tolppaan.
PSG otti toisen puoliajan alussa ottelun takaisin hallintaansa. Isännät siirtyivät uudelleen johtoon 60. minuutilla Luizin ohjattua pallon epäonnen soturina omaan maaliin. Seitsemän minuuttia myöhemmin PSG koki mittavan takaiskun, kun joukkueen ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic joutui jättämään pelin kesken törmättyään Luizin kanssa. Lucas Moura saapui vaihdosta hyökkääjän paikalle.
PSG osui vielä kerran toisen puoliajan loppuhetkillä. Javier Pastore ohitti César Azpilicuetan ja naulasi komealla laukauksella loppulukemiksi 3-1 pariisilaisten eduksi.
Mestarien liiga keskiviikkona
Paris Saint-Germain – Chelsea 3-1 (1-1) 1-0 Ezequiel Lavezzi (4.) 1-1 Eden Hazard rp. (27.) 2-1 David Luiz om. (61.) 3-1 Javier Pastore (90+3.) Real Madrid – Borussia Dortmund 3-0 (2-0) 1-0 Gareth Bale (3.) 2-0 Isco (27.) 3-0 Cristiano Ronaldo (57.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”