Mestaruussarjan kierroskatsaus
Mestaruussarjan viikonlopun kierroksen huippuhetkeksi muodostui Cardiffin ja Norwichin kamppailu, missä Valioliigan viime kevään putoaja seurat mättivät yhteensä kuusi maalia. Sarjan kärkijoukkue Nottingham Forest sen sijaan jäi tasapeliin Derbyn kanssa ja kärsi kauden toisen pistemenetyksensä. Forestin pelin lisäksi kolmessa muussakin ottelussa päädyttiin tasatulokseen.
Cardiff-Norwich
Valioliigasta viime kaudella pudonneet Cardiff ja Norwich järjestivät todelliset maali-iloittelut. Kanarialinnut aloittivat heikosti ja ensimmäisen puoliajan päätyttyä isännät johtivat Joe Rallsin ja Aron Gunnarsonin osumilla 2-0.
Toisella puoliajalla Norwich aloitti nousunsa, kirien ennen 60 minuuttia tasoihin Wes Hoolahanin ja Martin Olssonin maaleilla. Tasoituksen jälkeen hallinta siirtyi vierailijoille ja 71. minuutin kohdalla Michael Turner iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Tämä ei riittänyt vielä Norwichile, ja kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Cameron Jerome naulasi vielä loppulukemiksi 2-4.
Nottingham Forest-Derby
Mestaruussarjan kärkijoukkue Nottingham Forest kärsin kauden toisen pistemenetyksensä, joukkueen jäätyä tasapeliin kotikentällään Derbyä vastaan. Ottelun maaleja pantattiin lähes viimeiselle vartille saakka, kunnes 72. minuutilla Britt Assombalonga viimeisteli Nottinghamin johtoon. Leon Best toi kahdeksan minuuttia myöhemmin Derbyn tasoihin.
Isännät saivat vielä Jack Buxtonin ulosajon myötä mahdollisuuden ratkaista ottelun edukseen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ottelu päättyi 1-1-tasatulokseen.
Mestaruussarja viikonloppuna
Blackburn-Wigan 3-1
Blackpool-Wolverhampton 0-0
Bolton-Sheffield Wednesday 0-0
Bournemouth-Rotherdam 1-1
Brentford-Brighton 3-2
Cardiff-Norwich 2-4
Charlton-Watford 1-0
Huddersfield-Middlesbrough 1-2
Ipswich-Millwall 2-0
Reading-Fulham 3-0
Birmingham-Leeds 1-1
Sarjatilanne
Viikonlopun kierroksen jälkeen Nottingham Forest jatkaa edelleen 13. pisteellään paremman maalieron turvin kärkipaikalla. Forestin kanssa tasapisteissä ovat ottelun enemmän pelanneina Norwich ja Wolverhampton. Pisteen päässä kärkikolmikosta majailevat Watford sekä Charlton. Viimeistä playoff-paikkaa pitää hallussaan Brentford.
Peräpäässä syvimmissä vesissä uivat Fulham ja Blackpool, joilla molemmilla on vain yksi piste kasassa. Eroa säilymiseen on kolme pistettä.
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen