Sunderland värväsi vapailta markkinoilta Ranskan entisen maajoukkuepuolustajan
Sunderland vahvistaa verkkosivuillaan tehneensä loppukauden kestävän sopimuksen Anthony Réveillèren kanssa. 34-vuotias Ranskan entinen maajoukkuepuolustaja on ollut kesästä saakka ilman seuraa.
Réveillèren sopimus Napolin kanssa päättyi viime kauteen. Ranskalainen saattaa debytoida jo lauantaina Arsenalia vastaan.
Réveillère tunnetaan erityisesti ajastaan Lyonin paidassa. Laitapuolustaja pelasi kymmenen vuoden aikana yli 300 ottelua ranskalaisseuran väreissä ja voitti viisi Ranskan mestaruutta.
Réveillère oli myös mukana Ranskan vuoden 2010 MM-joukkueessa ja 2012 EM-ryhmässä. Viime kaudella puolustaja pelasi 18 ottelua Napolin riveissä.
Toimittajan sana
Réveillère on hyvä vahvistus Sunderlandin rinkiin. Ranskalaiselta löytyy kokemusta suurista peleistä esimerkiksi Mestarien liigasta ja MM-kisoista, mitä Black Catsien joukkueesta ei juurikaan ennestään löydy.
Réveillère voi tuoda myös varmuutta Sunderlandin alkukaudesta epävarmaan puolustuslinjaan. Ranskalaiselle lienee tiedossa suora paikka avauksessa.
- Sunderland tiputti ison uutisen tähtihyökkääjänsä tulevaisuudesta
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Newcastle-manageri ei sulattanut tuomiota: ”Kyseessä on selvä rike”
- Noni Madueke kommentoi yhteenottoaan Alexis Mac Allisterin kanssa
- David Moyes kommentoi Jack Grealishin tulevaisuutta
- Karmea ilta Newcastlelta
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Karmea ilta Newcastlelta
- David Moyes kommentoi Jack Grealishin tulevaisuutta
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Noni Madueke kommentoi yhteenottoaan Alexis Mac Allisterin kanssa
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta