Näkökulma: Top 10 -hankinnat

Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkunan aukeaminen lähestyy, joten on hyvä aika summata kesän siirtoikkunan tapahtumia. Valioliiga-seurat käyttivät ennätyssumman pelaajahankintoihin viime kesänä. Päätimme listata satunnaisessa järjestyksessä kymmenen Valioliigan onnistuneinta hankintaa kesän siirtomarkkinoilta.
Cesc Fàbregas, FC Barcelona -> Chelsea
Kun Arsène Wengerille ei kelvannut, kaappasi José Mourinho espanjalaistähden. Cesc Fàbregas on ollut Valioliigan syyskauden yksi parhaimmista pelaajista. 27-vuotias keskikenttäpelaaja on pelannut Chelseassa melko puolustavassa roolissa, ja hänellä on suuri vastuu Chelsean pelinrakentelussa. Espanjalainen johtaakin kirkkaasti Valioliigassa maaliin johtaneiden syöttöjen tilastoa. Espanjalaisen syöttötyöskentelyä on ilo seurata. Hyvin kehittyneen pelinäkemyksen ansiosta pystysyötöt lähtevät useasti juuri oikeaan aikaan. Fàbregas ei ole vahvimmillaan pääpalloissa ja taklaustilanteissa. Toisaalta, espanjalainen pelaa vahvuuksillaan ja antaa Nemanja Matićille enemmän vastuuta edellä mainituissa puutteissa. Chelsea maksoi Fàbregasista 33 miljoonaa euroa, mikä on nykyjalkapallon hinnoilla vähintäänkin kohtuullinen hinta. Mikäli syyskauden otteiden perusteella on nimettävä kesän paras hankinta, on Fàbregas valintamme.
Gylfi Sigurdsson, Tottenham -> Swansea
Tottenham ei onnistunut repimään Sigurdssonin potentiaalia esille. Garry Monk on tehnyt Swanseassa hienoa työtä syyskaudella ja Sigurdssonin nostaminen omalle tasolleen on yksi mainion syksyn tärkeimpiä tekijöitä. Islantilainen on maaliin johtaneissa syötössä toisena Fàbregasin jälkeen. Islantilainen on näyttänyt vähintään yhtä vahvalta, kuin lainajaksollaan Swanseassa keväällä 2012. Sigurdssonin yhteispeli Wilfried Bonyn kanssa on ollut huikealla tasolla. Sigurdssonin vahvuudet löytyvät Fàbregasin tapaan syöttöpelissä. Lisäksi islantilainen on erittäin vahva erikoistilanteiden antamisessa. Swansea maksoi Sigurdssonista 11,3 miljoonaa euroa, ja sijoitus on ollut toistaiseksi erittäin kannattava.
Alexis Sánchez, FC Barcelona -> Arsenal
Ei voi välttyä ajatukselta, missä Arsenal olisi ilman Alexis Sánchezia? Chileläinen on pitänyt useasti yksin Arsenalia pinnalla. Tätä väitettä tukevat tilastot, sillä Sánchez on ykkösenä sekä joukkueen maalitilastoissa että maaliin johtaneissa syötöissä. Arsenal maksoi chileläisestä 47,7 miljoonaa euroa Barcalle. Toistaiseksi sijoitus on kannattanut. Sánchez on vasta 26-vuotias pelaaja ja hänellä on parhaat pelivuodet vielä edessään. Chileläinen on osoittanut jo nyt kuuluvansa Valioliigan parhaimpien pelaajien joukkoon. Mikäli kehitys jatkuu, voi Sánchez tehdä todella hurjaa jälkeä tulevina vuosina. Sánchez on monipuolisuutensa ansiosta Wengerille erittäin tärkeä pelaaja. Chileläisellä vaikuttaisi olevan loputon juoksukunto, mikä auttaa Arsenalia paljon myös puolustussuuntaan.
Diafra Sakho, FC Metz -> West Ham
Ranskan divarista West Hamin parhaaksi maalintekijäksi. Kuulostaa utopistiseltä, mutta näin on käynyt Diafra Sakhon kohdalla. Senegalilainen on iskenyt Hammersille seitsemän maalia ja on antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä kuluvalla kaudella. Sakho teki viime kaudella Ranskan Ligue 2:ssa 20 maalia ja pokkasi kauden päätteeksi sarjan parhaan pelaajan palkinnon. Aivan tyhjästä hyökkääjä ei siis ole esiin ponnahtanut, mutta sarjojen tasoero on silti valtava. Sakho on tehnyt peliaikaan nähden maalin joka 123. minuutti. 25-vuotias senegalilainen tekee myös rajusti töitä puolustussuuntaan. 5,6 miljoonan euron hankinta on osoittanut olevansa Valioliiga-tason hyökkääjä.
Graziano Pellè, Feyenoord -> Southampton
Graziano Pellèn ympärillä riitti epäilijöitä, mutta italialainen on näyttänyt epäilijöilleen kuuluvansa Valioliigaan. Pellè on iskenyt pelaamissaan 17 ottelussa kahdeksan maalia ja on antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Hyökkääjän vahvuudet löytyvät vahvasta pääpelitaidosta sekä viimeistelystä. Pellè on hyökkääjäksi myös hyvä rakentamaan peliä ja luomaan tekopaikkoja joukkuekavereilleen. 193-senttinen hyökkääjä liikkuu kokoonsa nähden yllättävän terävästi maalipaikoille. Southampton maksoi Pellèstä noin 11 miljoonaa euroa hollantilaiselle Feyenoordille. Sijoitus on ollut toistaiseksi erittäin kannattava. Otteissa on näkynyt vielä hieman ailahtelevaisuutta, mistä voi laittaa suuren osan Valioliigaan sopeutumisen piikkiin.
Diego Costa, Atlético Madrid -> Chelsea
Diego Costa tuli Valioliigaan hurjalla ryminällä. Espanjalainen teki neljässä ensimmäisessä Valioliiga-ottelussa peräti seitsemän maalia. Tahti on toki hiipunut, mutta Costan viimeistelemät 12 maalia ovat olleet Chelsean hyvän syyskauden merkittävimmistä tekijöistä. Chelsealta on puuttunut viime vuosina todellinen maalintekijä. Costa on pelaaja, joka vapisuttaa vastustajan puntteja jo olemuksellaan. 42,5 miljoonan euron ostos on yksi vaarallisimmista hyökkääjistä Valioliigassa. Costan heikkoutena voidaan mainita hänen kuumaverisyys, mikä johtaa helposti varoituksiin. Hyökkääjä onkin ottanut tällä kaudella jo seitsemän keltaista korttia.
Dušan Tadić, Twente -> Southampton
Dušan Tadić loisti viime kaudella Hollannin Eredivisiessä tehtyään 16 maalia ja antaen 14 maaliin johtanutta syöttöä. Maalien osalta tahti ei ole jatkunut yhtä vahvana Valioliigassa, mutta syöttöpeli serbialaisella toimii edelleen. Tadić oli Saints-manageri Ronald Koemanin ensimmäinen hankinta, ja hollantilainen sai mitä hankinnaltaan halusi. Tadićin pelinrakennustaidot ovat hyvällä tasolla ja hän on paikannut loistavasti Adam Lallanan jättämän aukon. 26-vuotias Serbian maajoukkuepelaaja on älykäs ja monipuolinen pelaaja. Tadićin tehot ovat hieman hiipuneet kauden vanhetessa, mikä voi osittain johtua suurien peliminuuttien aiheuttamasta väsymyksestä. Serbialainen on nauttinut suurta vastuuta Koemanin alaisuudessa.
Łukasz Fabiański, Arsenal -> Swansea
Łukasz Fabiański on päässyt viimeinkin osoittamaan olevansa Valioliiga-tason maalivahti. Arsenalissa vastuu jäi vähiin ja puolalaisvahti halusikin vaihtaa maisemaa ollakseen ykkösmaalivahti jossain muualla. Fabiański siirtyi Swanseaan ilmaisella siirrolla. 29-vuotias maalivahti on pelannut 16 Valioliiga-ottelua walesilaisseuran tolppien välissä. Vastuuta on siis tullut, ja se on näkynyt myös Fabiańskin otteissa. Fabiański on hyvä reaktiotorjuja ja kaukolaukaukset jäävät myös hyvin puolalaisen näppeihin. Puolalainen on ottanut Valioliigassa kolmanneksi eniten torjuntoja kuluvalla kaudella. Nollapelitilastossa Fabiański on sarjassa toisena.
Daley Blind, Ajax -> Manchester United
Hienosti kesän MM-kisoissa pelannut Daley Blind siirtyi Manchester Unitediin 17,5 miljoonan euron siirtokorvauksella. Blind nousi nopeasti Louis van Gaalin luottopelaajaksi. Valitettava loukkaantuminen keskeytti hyvät peliesitykset, mutta se ei himmennä siirron arvokkuutta Unitedille. Blind on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan puolustavan keskikenttäpelaajan lisäksi puolustajana sekä keskellä että laidoilla. Hollantilainen on rauhallinen pallon kanssa ja syötöt napsahtelevat tarkasti omien pelaajien jalkoihin. Blind tehnee paluun Unitedin kokoonpanoon tammikuun alkupuolella. Hollantilainen on ensimmäisestä United-kaudestaan huolimatta erittäin tärkeä pelaaja joukkueelleen.
Frank Lampard, New York City FC -> Manchester City
Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä on nostettava esille Frank Lampard. Chelseassa vuosikaudet keskikenttää dominoinut Lampard jätti Lontoon viime kesänä ja siirtyi MLS-liigaan New York Cityn riveihin. Manchester City oli hereillä ja lainasi Lampardin hyvin tuloksin. Lampard ei ole nauttinut kovinkaan suurta vastuuta Cityssä, mutta on ollut kentälle päästessään todella tehokas. Konkari on iskenyt Citylle neljä maalia. Peliaikaan suhteutettuna Lampard on iskenyt maalin joka 80. peliminuutti. Keskikenttäpelaaja on antanut myös kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Lampard on arvokas lisä Cityn nimekkääseen miehistöön. Kokenut pelimies on loistava esimerkki nuoremmille pelaajille. Lampard jatkanee Cityn paidassa kauden loppuun asti.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan