Liverpool vahvistaa: Gerrard jättää Anfieldin kauden päätyttyä

Kuva: Getty Images
Steven Gerrardin 16 vuotta kestänyt ura Liverpoolissa tulee keväällä päätökseensä. Reds vahvistaa verkkosivuillaan, että 34-vuotias keskikenttäpelaaja jättää Anfieldin kauden päätyttyä taakseen. Gerrard on edustanut kasvattajaseuraansa koko elämänsä ajan.
Gerrard myöntää Liverpoolin jättämisen olevan yksi hänen elämänsä vaikeimmista päätöksistä. Reds-kippari teki kuitenkin päätöksen nyt välttääkseen spekulaatiot tulevaisuudestaan. Gerrardin ura ei kuitenkaan pääty vaan englantilaispelaaja jatkaa kotimaansa ulkopuolella. Uutta seuraa Liverpool-ikoni ei ole vielä päättänyt.
– Kerron päätöksestäni nyt, jotteivat valmentajani ja joukkuekaverini häiriinny spekulaatioista tulevaisuudestani. Liverpool on ollut pitkään iso osaa elämääni, joten hyvästien jättäminen on vaikeaa. Se on kuitenkin paras vaihtoehto seuralle ja perheelleni.
– Aion jatkaa pelaamista, mutta en voi paljastaa tällä hetkellä missä jatkan. Voin sanoa, ettei se tule olemaan kilpailijaseurassa, eikä näin ollen vastustaisi Liverpoolia.
– Päätökseni perustuu haluun kokea jotain uutta. En myöskään halua katua mitään tekemättä jätettyä, kun lopetan urani.
– Teen vielä yhden asian selväksi. Tulen olemaan kauden viimeisen ottelun viimeiseen potkuun asti sitoutuneempi joukkueeseeni kuin koskaan. Aion antaa kaikkeni ja haluan auttaa Liverpoolia voittamaan otteluita.
Gerrard liittyi kahdeksan vuotiaana Liverpoolin junioriakatemiaan. Englannin entinen maajoukkuepelaaja on pelannut tähän päivään mennessä 695 ottelua Reds-paidassa ja tehnyt 180 maalia. Gerrardin Liverpool-uran huippuhetkeksi jäi vuoden 2005 Mestarien liigan voitto.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa