Manchester Unitedin hollantilaiskärki valmiina yhteistyöhön maanmiehensä kanssa
Kuva: Getty Images
Robin van Persie on innoissaan Memphis Depayn liittymisestä punapaitojen miehistöön.
Van Persie tietää, mitä Hollannin pääsarjasta Englannin Valioliigaan siirtyminen vaatii. Persie liittyi vuonna 2004 Arsenaliin Fyenoordista. Vuonna 2012 hän siirtyi Unitediin tehtyään itsestään jo ikonin ”tykkimiesten” keskuudessa.
Suurena lupauksena pidetty Depay, 21, siirtyy Valioliigaan niin ikään Hollannin pääsarjasta, PSV Eindhovenista.
Van Persie ja Depay ovat luoneet jo aiemmin vahvan siteen Hollannin maajoukkueessa. He ovat esiintyneet kentällä samanaikaisesti kuusi kertaa Unitedin nykyisen päävalmentajan, Louis van Gaalin sekä Guus Hiddinkin alaisuudessa.
– Odotan sitä innolla. Olen työskennellyt hänen (Depayn) kanssa viimeisen vuoden ajan Hollannin maajoukkueessa, joten tunnen hänet aika hyvin, van Persie sanoi Unitedin kotisivuilla.
Sekä van Persie että Depay ovat tällä hetkellä Hollannin maajoukkueen mukana valmistautumassa ensi viikon otteluihin. Ensin Hollanti kohtaa harjoituspelissä USA:n, samalla viikolla vastassa on EM-karsintamittelössä Latvia.
Van Persie aikoo seurata mielenkiinnolla Depayn otteita ensi kaudella ja auttaa tätä sopeutumisessa niin paljon kuin vain pystyy.
– Olen innoissani hänen puolestaan. Hän on tehnyt ison siirron Manchester Unitediin ja on mielenkiintoista nähdä kuinka hän pärjää ja kuinka hän tarttuu tähän haasteeseen, van Persie kommentoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin