FA Cup: Everton juoksi Carlislen yli vartissa
Kuva: Getty Images
FA Cupin neljännen kierroksen viimeisen ottelupäivän startissa Everton matkasi Kakkosliigaa pelaavan Carlislen vieraaksi Brunton Parkille.
Everton otti ohjat käsiinsä välittömästi. Jo ottelun toisella minuutilla maalitilastoihin merkittiin Arouna Konén nimi. Seamus Colemanin ja Aaron Lennonin esityöstä Kone pääsi ohjaamaan pallon lähietäisyydeltä verkkoon, 0-1.
14. minuutilla oli Lennonin oma vuoro. Konkari jätti ensimmäisen vetopaikan käyttämättä, ohitti kaksi puolustajaa sekä maalivahdin, 0-2. Kyseessä oli Lennonin ensimmäinen osuma FA Cupissa sitten vuoden 2007.
Tilastot kertovat, mitä niiden halutaan kertovan. Ensimmäisen puolen tunnin ajalta löytyi joka tapauksessa sellainen, joka kertoi Evertonin pitäneen palloa hallussaan 85-prosenttisesti. Ensimmäisellä jaksolla kokonaisuudessaan pallonhallinta jakautui prosentteihin 36-64. Laukaukset menivät tasan; molemmat ampuivat neljä kertaa. Carlislen vedoista kaksi suuntautui kohti maalia, Evertonin puolelta samoin.
Toiselle jaksolle pakon edessä taktiikkaansa hyökkäysvoittoisemmaksi muuttanut, ja pari pelaajavaihtoa tehnyt kotijoukkue aloitti puolikkaan aavistuksen vieraitaan terävämmin. Jo ottelun alkupuolella muutamaan otteeseen väläytellyt Derek Asamoah pääsi lähelle kavennusta 57. minuutilla. Hänen laukauksensa tuli kuitenkin blokatuksi.
Ross Barkley pääsi lähelle maalia jo aiemmin, ja tappoi ottelun lopullisesti sen 65. minuutilla. Hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Leon Osman syötti Barkleyn vapaaksi, ja tämän laukaus upposi kotijoukkueen pelaajan kautta yläkulmaan, 0-3.
75. minuutilla Kone oli lähellä tuplata maalimääränsä – laukaus tolppaan. Tilanteen jälkeen Martinez otti tehokkaasti pelanneen Barkleyn vaihtoon, tilalle Darron Gibson.
Ottelun loppupuoli oli pelailua. Everton piti palloa miten tahtoi, Carlislen seuratessa vierestä. Kotijoukkue pääsi kertaalleen vielä lähelle Evertonin maalia sivurajaheiton ja sitä seuranneen kulmapotkun jälkeen, mutta varsinaista uhkaa ei syntynyt. Varsinaisen peliajan viime hetkillä Jabo Ibehre ohitti Joel Roblesin Evertonin maalilla, mutta Phil Jagielka venytti jalkansa pallon tielle.
Ottelu päättyi 93 minuutin jälkeen vieraiden ansaittuun 3-0 -voittoon. Se piti palloa hallussaan 68-prosenttisesti, ja jatkaa FA Cupissa kuudentoista parhaan joukossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta